Titin Pikkukoirakoulu Osa 126.
Uusi opetuselämäni täällä Suomessa on monilta osin varsin siedettävää, mutta on yksi asia (noh, muutamakin), mikä ei vain millään pesiydy käsitykskykyni suunnattomaan avaruuteen, tämä on varmaan joku ääliömäinen perisuomalainen koiran kiusaamisperinne? Päättelen sen siitä että Typerät Isokoirat tietysti ovat näistä aktivointiasioista aivan kiusallisen innoissaan. Kolisevat menemään normaaliakin holtittomammin kaiken maailman kongien, maitopurkkien, sanomalehtikääröjen ja ties minkä ilmaantuessa niiden tyhjää lyöviin silmiin.
Mikseivät ne siis vain vaadi saada ruokaa ruokakuppiin?! Yksinkertaista! Onko täysin pakollista taantua (entisestään, jos mahdollista, luolakoirien tasolle?)
Noviisi on kuitenkin kiero, sillä se keksi sen ainoan asian mitä EN voi vastustaa. Tuhotiikerien ruoka! Erityisesti nämä pahvitetroissa myytävät tuhotiikerimössöruuat ovat... vastustamattomia.
Opetus: Pikkukoirakin saa lipsua. Noin kerran vuodessa.
Teidän, Titi.
Terve Titi!
VastaaPoistaKirjoitan sinulle vertaistuen merkeissä. Olet tietysti minua kokeneempi ja hieman harmaampikin, mutta muutoin fyysisiltä ominaisuuksilta samankaltainen...pieni ja musta. Olette saaneet onneksi Arvon Titi pystyiset korvat, omani lerppuvat ja ovat kikkaraiset, johtavat kuulioita harhaan ja ihastelemaan "söpöyttäni".
Tiedän mistä puhut täällä blogissasi. Olen asunut emäntäni Miinan kanssa kolme ja puoli vuotta. Oma elämäni ei alkanut noin hardcoresti kuin sinun, mutta kökötin minäkin 1,5 vuotta Helsinkiläisessä kaksioissa. Kuvittele, ei sohvaa, ei herkkuja...aivan järkyttävää. Puhuivat jostain "koiran paikasta".
Ihailen johdonmukaisuuttasi, itselläni tämä elo menee välillä sekoiluksi. Ei tahdo oikein nyörit pysyä kasassa, kun sotkeentu lihapullantuoksu, tahto, paikka ja muut eliöt tästä talosta. Rakastan ruokaa, rakastan huomiota, rakastan paijausta ja rakastan pompotusta. Samaistun myös sinuun tuossa uloslähdössä...mitä nämä tyypit oikein ajattelevat? Ulos, märällä? Kyllä meiltäkin löytyy näitä urpoja täältä, kuten pikkusiskoni Romanian kenguru. Sekava tapaus...on nirso ruuan kanssa ja lenkkeilee sateella ja tuiskeessa...huoh. Nyt lähden katsomaan, joko sängyssä olisi paikka lämmitettynä emännän tai isännän toimesta...vai täytyykö alkaa komentamaan.
Terveisin Cara alias Cart´sa
Ps. Kattimöhnää saa aina, kun meinataan leikata kynsiä, heittäytyy vain pirun hankalaksi! Toimii!
Hyvä Cara
VastaaPoistaHeti alkuun, suure sympatiani ja pahoitteluni korviesti kohtalosta, arvostan todella korkealle suoritustasi pärjätä elämässä Pikkukoirana lerppuvilla ja kiharaisilla korvilla. Uskomattoman pätevä suoritus, ei voi olla kovinkaan helppoa.
Helsinkiläisestä kaksiosta kun ponnistaa, on tietysti jo niin elämän koulima, ettei korvien roikkuminen tunnu enää niin isolta ongelmalta, se on sitä priorisointia.
Hmm, Romanian kenguru lajike kuulostaa kiehtovalta, sellaisella kauhuelokuva tyyppisellä tasolla. Kerro lisää?
Kovasti urhetta ja jaksamista Sinulle sinne petien lämmityspuuhiin!
Ystävällisin Pikkukoiraterveisin, Titi
Voi Titi, kuinka olenkaan samaa mieltä. Kauheaa koirien kiusausta;-( Muori on ruvennut käärimään naksut sukkapalloihin, Pitää olla jotain tosi hyvää jotta vaivaudun repimään jotain sukkaa ruoan takia. Vaikka Cocuta ei ole kauhean iso, on sillä aika iso pää ja iso ääni. Luulen että sen voi koostaan huolimatta luokitella isoksi koiraksi, kun käyttäytyy yhtä typerästi ja namuilla sitä voi pyöritelleä miten vaan, ja on muutenkin sellainen ärsyttävä mielistelijä-tyyppi. Agression purkamiseen noita palloja voi käyttää niin että jättää sen jonnekkin keskellä lattiaa, menee itte kytikselle parin metrin päähän, ja kun Cocu läähestyy niin nostan hirveän ölömölön. Kokeile sun isokoiriin ;-) Tosi hauskaa
VastaaPoista