Halloween, seriosly?

Opetusjakso 146.

Pyhäinpäivä ja sitä edeltävä viikko olisi oikeasti Pikkukoiramaassa selkeästi rauhoittumisen ja mietiskelyn aikaa. Pyhää aikaa, ymmärrättekö? Ollaan hissuksiin ja syödään kanafileitä.

Vaan ei. Ei ei ei. Ei meillä.
Noviisilla alkaa taas lähteä hommat ihan tassusta. Tai mitään alkaa, lähti jo.
Tällä viikolla nimittäin ensinnäkin minut pakattiin autoon sen lammasnaamaisen kirahvin kanssa. Miidaksi sitä toiset kutsuvat. Matka vei Helsinkiin.
Siellä sitten ymmärsin että minut oli ilmoitettu osallistumaan koirien muotikuvauksiin.

Noviisi tärisi innosta ja ihmiset hihkuivat ihastuksissaan. Minäkin tärisin. Raivosta.
Siinä vaiheessa, kun ne pukivat minut keltaiseen toppatakkin, missä oli karvareunus, lähdin menemään. Poistuin tilanteesta tyynen rauhallisesti. Ehdin hotellin respan nurkalle, mistä arvelin löytäväni taksin tilauspaikan, kun Noviisi kaahotti perään ja ovelasti houkutteli takaisin jollain erityisen petollisilla kani-herne-peruna-raksuilla.

Tässä päivän kuvasaldoa. Kertokoon ne kaiken mitä tästä hävyttömästä kuviosta olen mieltä.

Oletteko koskaan nähneet mitään typerämpää? Kaikki muu olisi vielä ollut korjattavaissa Noviisiin kohdistuvalla pitkällä kiduttavalla jääkaudella, mutta tonttulakki-kohdassa ylitettiin raja. Aloin punoa suunnitelmia.


No, pääsimme sitten jotenkin ihmeen kaupalla kotiin sieltä paikasta ja hautauduin tyynyihini.

Saapui Pyhäinpäivä. Noviisi siinä räpelsi menemään pitkin päivää ja jossain vaiheessa se sai ajatuksen kaivaa kaapista erilaisia vermeitä.
Tämä verme oli tarkoitettu luokkani tarkkisosastolle, Paksupää Anterolle, koska se luulee olevansa Batman. Verme oli sitten sille liian pieni. Niin kai, koska sillä on niin paksu pää.

Vielä hienoisesti hymähdellessäni Noviisin yritykselle pukea vermettä Anterolle, jonka aivottomat silmät pyörivät pajatsoa päässä siinä vaiheessa, kääntyi Noviisi minua kohti verme kädessään. Lopun arvaattekin.

Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä.

Huomenna Noviisi saa lähteä. Pakkailen tässä sen laukkua, ottakoon kumisaappaansa mukaan ja menköön Romaniaan, kotimaahani. Siellä viikon koiratarhoilla vietettyään uskoisin sen tulevan nöyränä oppilaana takaisin. On sen opittava kuuntelemaan, kertakaikkiaan.

Opetus: Rajat on vedettävä, hyvät Pikkukoirakollegani! Ja jos ne ylitetään, saa Noviisikin ylittää rajan. Passi kouraan ja ulos ovesta. Eristä se laumasta.


Palkkasin tänne meille siksi ajaksi Hovimestari-Noviisin.
Se on Noviisien eliittiä, tarkoitettu nimenomaan tälläisiin äkillisiin hermorakenteita repiviin tilanteisiin. Hovimestari-Noviisi on erityisen rauhallinen ja lempeä, eikä se kaahota tai huuda. Se silittelee ja pöyhii tyynyjä. Ja valmistaa uunissa minulle maksapalleroisia. Ja sanoo Paukapäälle että mene pois.


Teidän, Titi

Reklamointia, vanikuvia ja uutuutena kärähdys-toiminto

Opetusjakso 145.

Kuten voinette arvata, tiedossa on tänäänkin niin hyviä, kuin huonojakin uutisia. Ja huonoja uutisia.

Noviisi on nyt sitten aloittanut sellaiset leivänsaantihommat osittain, että se on täällä maisemissa entistä enemmän. Hyvää tässä tilanteessa on se, että paukapää ei enää kaikkina tuskanparahdus-aamuina höykytä minua epäpikkukoiramaiseen kidutusaikaan ulos pakkaseen.
Se on uskomattoman työn takana saada Noviisin kalloon taottua että Pikkukoirat voivat aivan hyvin pidättää 18 tuntia. Celsiuksista riippuen. Nyt kun ilmasto on taas viilenemään päin, täytynee kohentaa aiheen opiskelua entisestään.
Kasvattakaa kynsiä, hyvät Pikkukoiratoverini. Pitäkää kiinni tyynyistänne ja peitoistanne viimeiseen saakka.

Huonona puolena mainitsen tässä kohtaa välittömästi sen, että Noviisin ajankäytön jakaantuessa väljemmin, se saa kaikenlaisia ajatuksia. Tänään ulkoilin Umpikallo Anteron kanssa. Ei hyvänen aika sitä häpeän määrää.

Tälle Umpikallon Batman-pannan suunnittelijalle sinne KanaShopiin arvoisammin lähettäisin sellaisia reklamointiterveisiä, että ei haittaisi suuremmin, jos nämä tuotteet olisivat hieman vähemmän kestäviä. Voisi vaikka päästä livahtamaan teille tietymättömille tälläiset täysin suunnistuskyvyttömät Typerät Isokoirat. Ihan noin vain, hupsista heijaa.
Kaikissa tapauksissa tulen kieltämään, jos minulta tiedustellaan syytä pieneen nököhampaan kuvioon kaikissa Umpikallon talutuslaitteissa.


Sitten ihan tälläinen arkipäiväinen tilanneopetus teille ystävät.
Viltillämakoilu on Pikkukoiran oikeus. Mikäli siihen tulee TIK-jäsenistö melttoamaan huolestuttavalle etäisyydelle, suorita Toimenpiteitä. Kärähdä. Kyllä, kärähdä. Syökse tulta kidastasi ja kas. Oheisesta kuvakaaviosta näette toiminnon käytänteet.

Huono tilanne.

Parempi tilanne.

Paras tilanne.

Saitte varmaankin juonesta kiinni? Muistakaa että harjoitus tekee mestarin!


No niin, meillä alkaa täällä iltapuuhat. Täytyy sammuttaa Isokoirilta valot ja paimentaa Tuhotiikerit koloihinsa nukkumaan. Ja sitten täytyy repiä Noviisi sen tietokonelaitteen äärestä pöyhimään tyynyäni ja hyräilemään Pikkukoirien iltalaulua.


Loppuun vielä pari vanikuvaa. Vai miksi näitä modernissa maailmassa sanotaan?


Teidän, Titi

Erityispedagogiikkaa ja MiniNoviiseja

Opetusjakso 144.

Viikonloppu on kulunut seinää tuijottaessa. Se on zen-henkinen metodini yllättäviä tilanteita varten. Myös tyynyhautautuminen auttaa ajoittain kestämään elämän eteen tuomia rajuja haasteita. 
Luokkani uusin oppilas, Sara, oli perjantaina lääkärissä. Sen diagnoosi oli selkeä, "lievästi kehitysvammainen".

Tämän diagnoosin toki olisi voinut tehdä vaikka ihan katsomalla oheista kuvaa ja käyttää nekin rahat maksapalleroisiin ja erikoistyynyihin. Lähes puolen vuoden koulutuksen jälkeen se onneton möhkäle on nimittäin edelleen näin lähellä Tyynyäni.

Pahoittelen kuvan laatua. Noviisin syytä sekin.

"Näköpuutoksen lisäksi on mahdollista, että koiran keskushermoston toiminta on normaalia kehittymättömämpää. Jos koira oppii, vaikka ehkä tavanomaista hitaammin, eikä muita oireita ilmene, sen elämä on jokseenkin normaalia."

Minullehan tässä ei ollut mitään yllättävää. Vajakki, olen sanonut niin alusta saakka. Lievää järkytystä aiheuttaa ainoastaan lääkärin epikriisi, jota olen lukenut lukuisia kertoja.

"normaalia kehittymättömämpää"?- Jos lähtötilanne on Typerä Isokoira, niin miten voi ajatella siitä olevan enää kehittymättömämpää tasoa?

"tavanomaista hitaammin"- Ei mahdollista. Ajanlasku loppuu kesken.

"jokseenkin normaalia"- Niinkö? Tervetuloa kokeilemaan.

Kyllä tässä yhteiskunnassa on vielä niin valtavia pikkukoirasivistysaukkoja, että se pistää miettimään, onko kaikki tekemäni työ kulunut hukkaan? Heikompi Pikkukoira voisi masentua ajatuksesta, mutta itsenihän haasteet vain piiskaavaat eteenpäin.

Meillä on siis nyt täällä kotiluokalla Tornado Täystuho Antero, se umpikallo.
Sitten on Lammas Miida, tuo kirahvin ja laaman sekoitus, myös luonteeltaan, ulkonäöstä puhumattakaan ja sitten tämä Vajakki Sara, nyt ihan virallisestikin.

"Erityispedagogiikka on laaja tieteenala, joka pyrkii löytämään vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien koirien oppimaan auttamiseen soveltuvia teoreettisia lähestymistapoja, toimintamalleja ja käytänteitä, sekä tutkii oppimistilanteissa poikkeavasti käyttäytyviä ja poikkeavan lahjakkaita oppijoita. (lahjakkaita ei ole vielä näkynyt, Titin huom.)
Erityispedagogiikassa sovelletaan kasvatustieteen, psykologian, lääketieteen eräiden osa-alueiden, yhteiskuntatieteiden ja Pikkukoirakoulu-opin saavutuksia.      
Suomessa erityispedagogiikkaa voi opiskella Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa ja Toijalassa yksityisopetuksessa.
Valmistuneet toimivat yleensä erityisluokanopettajan, erityisopettajan tai Pikkukoirakoulun Ylimmän Johtajan tehtävissä."
Lähde: TitiPedia

Että kuten olen kuullut vulgaaristi sanottavan, näillä mennään. Huomenna etsin Vajakille jotain neliön mallisia palikoita, joita se saa opetella kasaamaan päällekkäin. Tavoitteen voi asettaa kahteen palikkaan.

------------------------

Sitten hieman positiivisempia uutisia.

Minä ja Noviisi vierailimme pitkästä aikaa MiniNoviisilassa. Se on aina miellyttävää. Nythän niitä on kaksi niitä MiniNoviiseja. Vähän isompi ja vähän pienempi.
Niissä on se hyvä, että niitä on kouluttanut alkutekijöistä lähtien paitsi tietenkin minä, myös varsin ansioitunut JuustoNoviisi. Siinäpä varsinainen lahja Pikkukoiramaailmalle. Noviisi, joka oma-aloitteisesti tarjoilee aina vierailulla juustoa. Harvinaisen hyvin koulutettu tapaus.

Nämä MiniNoviisit ovat teräviä tapauksia. Niillä on prioriteetit iskostuneena syvälle ytimeen. Pienemmän tapauksen kolmas opittu sana oli "Titi" ja lähes poikkuksetta he tiedustelevat läsnäoloni puutteen syytä, jos Noviisini, tuo vätys, erehtyy joskus vierailulle ilman minua. Sillä lailla.

Viime vierailulla opetin MiniNoviiseille rauhoittumista. Telkesin ne aloilleen. Kas näin.

Koska käytän koulutuksessani positiivisia metodeita, palkkioksi hyvin suoritetusta oppitunnista MiniNoviisit saivat antaa minulle juustoa.


Ilahduttavaa kun uudessa sukupolvessa on toivoa, eikö?


Mukavaa viikon alkua, kaikesta huolimatta.


Teidän, Titi