torstai 25. joulukuuta 2014

Joulupäivän kauhuspesiaali

Titin Pikkukoirakoulu Osa 142.

Taustatilanteesta

No niin no niin.
Lienee tullut aika joulumielen merkeissä katkaista sinänsä varsin kiehtovat huhut, joita maailmalla kuulen liikkuneen katoamisestani.
Nepalin Ylin Pikkukoiraluostari on toki lähestynyt minua Tyynysviitti-kutsuineen ja ei se maailmanympärys matka kuumailmapallolla, joka on koristettu jättimäisellä The Titi-figuurillakaan kaukaa haettua ole. Eskimohommiin ei kai kukaan uskonutkaan? Millainen Pikkukoira nukkuisi jäätiköllä?

Täällä minä olen. Toijalassa.
Tarkkisluokassani on ollut haasteellinen vuosi. Siis jopa tavanomaista haasteellisempi. Odottakaas kun kuulette.

Vuoden alkupuolella koin harmillisen takaiskun, kun luokkani pisimmälle (noh, mihin sitten verrataan...) tumpeloineet raggarit lähtivät peräkanaa Sateenkaariluokalle. Möhkäle Roomeo ja Narttumainen Nefe luistivat siis uudelta lukukaudelta ja syöksivät Noviisin ja jäljelle jääneen luokan kaaokseen. Sinänsä ikävä tilanne.

Narttua saattamassa. Kuva: J.Lindfors










Vaan, kuten kokeneemmat seuraajani jo aavistavatkin, mikään ei ole niin huonosti, ettei tilanne voisi pahentua.
Vasta rämpiessäni epätoivon suossa yrittäen karrikoidusti sanoen karistaa jäljelle jääneen Typerän Isokoira Miidan kannoiltani roikkumasta, vastaan tuli puu, jota ei voinut ohittaa, eikä kiertää. Umpikalloinen Antero saapui luokalleni huhtikuussa 2014. Romaniasta se tuli, ja siihen meidän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Ensipäivien aikana tiesin, nyt on tosi kyseessä. Tähän tapaukseen tarvitaan järeitä konsteja ja koko Pikkukoiruuteni Pikkukoiramaisuus.


Järkytyksen alkulähteillä, huhtikuu 2014

Pahimmista pahinta on ollut seurata TIK:ien laumaantumista. Sanonta, "joukossa tyhmyys tiiviistyy", on viety aivan uudelle tasolle.

Luokkani. Itku.
Kuva: J.Lindfors

Näistä lähtökohdista olen siis joutunut kohtaamaan tämän vuoden.
Niin, ymmärtänette nyt syyni hiljaisuuteen. Olen punonut opetussuunnitelmia.


Toimintaa ja palauttelua

Vierivä Pikkukoira ei sammaloidu. Siispä toimeen.

Aloitin työstämisen Umpikallosta. Se kaahotus oli eliminoitava fyysisestä vaikutuskentästäni välittömästi. Kaksi metriä, siihen vedin rajan minun ja Umpikallo-Anteron väliin.
Alku oli kinkkinen. Umpikalloon ei mahdu paljoa. Niinpä jouduin tiputtamaan sen sängystä lukemattomia kertoja ja jopa turvautumaan brutaaliin irivistykseen muutaman kerran. Joskus on vain pakko vajota oppilaan tasolle, jotta ne saa ymmärtämään.
Sängystä tiputtelut saivat sen verran taottua järkeä Anteroon, että se alkoi hidastaa kohti kaahottaessaan. Millimetri millimetriltä etäisyys piteni.

Opetus: Kaiken A ja O on johdonmukaisuus ja päättäväisyys. Tiedä mitä tavoittelet! Älä hyväksy!

Umpikallon nujerrusta.
Kuva: J.Lindfors

Kun Umpikallo-A alkoi tointua ajoittain tasolle, jossa en enää joka yö harkinnut sen valtimoiden viiltelyä palasiksi hitaasti ja tuskallisesti, huomasin sivuvasemmalla piilevän uuden riskifaktorin.
Keskittyessäni armottamasti yhteen suureen ongelmavyyhtiin, alkoi Noviisi oireilla.

Myönnän olleeni äärimmäisen pettynyt. Yli kolmen vuoden päivittäisen koulutuksen jälkeen tuntui, kuin vesi valuisi Noviisi-hanhen selkää pitkin tuosta noin vaan. Osittain syyllistän tästäkin sitä Anteroa. Sen vaikutukset ovat olleet tsunamiin verrattavaa tuhoa hyvinvointialueillani.

Tässä, oppilaani, on muutama esimerkki siitä, milloin Pikkukoira-hälytyskellojen on syytä alkaa kirkua.

Ulkoilua TIK:ien kanssa? EI!

Pipomallina? EI!

Rajattua sohvatilaa? EI!

Kimppalenkkeilyä TIK:ien kaverien kanssa? NO EI!

Huokaus. Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä viipymättä.

Lähestyin ongelmatilannetta ennennäkemättömällä tavalla. Arvasin sen hämmentävän Noviisin. Aloin kuntoilla. Fyysinen tilanihan on luonnollisesti rautainen, joten sen puoleen en tarvitse kuntoilua, mutta Noviisin kurinpalautustoimissa kaikki keinot ovat sallittuja. Lisäksi, koska kohdalleni on osunut surullinen nopealiikkeinen ja ajattelematon Noviisi, tuumin, ettei lisävauhdista ole haittaa.

Niinpä aloin reenata.

Opetus: Etsi uusia järkytyskulmia. Toimii paremmin kuin jääkausi!

Intervallikiihdyttelyä.
Kuva: J.Lindfors

Alamäki-istumista. Kehittää koordinaatiota.
Kuva: J.Lindfors

Noin. Noviisin raapiessa harvaa päätään ja höpistessä verikokeista ja kuumeen mittauksesta tiesin olevani lähellä murtumispistettä. Se ei kestä paljoa nimittäin.
Viimeinen silaus on vanha kunnon selän takaa isku ja naamaselätys.

Naamaselätys.

Nyt menee jo paremmin. Olen luottavainen alkavan vuoden suhteen.

Kiitos kaikille minua vuoden aikana muistaneille, teitä on paljon. Olen saanut ilahduttavasti myös viestejä Pikkukoirakollegoiltani ympäri Suomen, miten he ovat soveltaneet menestyksekkäästi metojedani omiin Noviiseihinsa! Ihastuttavaa! Kun tältä ryhmältäni ehdin, kerron teille tästä lisää.


Mielekästä ja tyynyjen täyteistä joulun aikaa teille toverit!


Teidän, Titi