Lajityypillistä elämää

Titin Pikkukoirakoulu Osa 141.

Aloitamme tänään poikkeuksellisesti Oppitunnin pehmeillä metodeilla.
Aiemmin aihetta on käsitelty Noviisin osalta aiemmassa kirjoituksessa täällä: http://titinpikkukoirakoulu.blogspot.fi/2012/10/pehmeita-metodeja.html

Tällä kertaa perehdymme kuitenkin pehmeiden metodien soveltamiseen TIK:iin (koska edellisestä Oppitunnista on aikaa, muistutan heikkolahjaisimpia oppilaita lyhenteen TIK tarkoittavan Typeriä Isokoiria, tietenkin).
Alustuksena on kerrattava yksinkertainen sääntö siitä, että TIK:iin kaiken kaikkiaan soveltuu parhaiten hyvin yksinkertaiset, selkeät ja maallisen matalat opit. Niiden aivo-, resurssi-, käsitys- tai yhtään mikään kapasiteetti kun ei vastaanota mitään alakoulumaisen tasotonta enempää.

Siksi yleinen opettaminen on suositeltavaa säilyttää vuodesta toiseen tasolla "Mene pois", "Pidä pallosi" ja "Rauhoitu!". Hirveän turhauttavaahan se on ajoittain, mutta tässä Pikkukoirakoulun vaiheessa jo moni teistä seuraajistani on opiskellut huomattavan runsaasti mielenlujuutta, mitä tässäkin osiossa tulemme tarvitsemaan.
TIK:at ovat siitä surullisia, että ne tarvitsevat välillä myötäkarvaan silitystä. Noh, noh, kukapa ei. Pikkukoirille tämä etuus tulee luonnostaan käänteessä kuin käänteessä, mutta TIK:en suhteen se on pidettävä asioissa.

Hyvä Pikkukoiratoveri, sovella siis pehmeitä metodeita noin kaksi kertaa vuodessa ja ole omille TIK:si hellä ja lempeä, yleisen välinpitämättömyyden sijaan. Siedä ne tyynyjesi lähellä ja käytä rauhoittavia signaaleja kunnes ne taintuvat.

Opetus: Ikinä ei tiedä koska tarvitset vastapalvelusta.

 

Sitten siirrymme ulkoiluasiaan. Syksy ja alkava talvi on ollut harmillisen kostea, kolkko ja pimeä. Nämä ovat niitä kuukausia kun Pikkukoirat ympäri maailman hautautuvat tyynypinoihin ja lokottelevat +25 c suotuisassa lämpötilassa. Näin siis jos Pikkukoirien annetaan elää lajityypillistä elämää.

Harvoinhan näin on, ainoastaan ylemmissä Oppikouluissa, Nepalin luostarikunnissa olen kuullut Noviisien yltäneen tasolle, jossa Pikkukoirien lajityypillistä käyttäytymistä tulkitaan mitä upeimmin. Meillä täällä Toijalassa siihen on vielä matkaa kohtalaisen paljon.

Kerran tässä hiljattain kävi niin, että jouduin metsään. Se on pahasta. Siellä on mättäitä ja risuja ja puita. Siellä haisee tympeästi villielikot ja kerran näin jäniksen. Typerin Hulttiokakara Miida pelkäsi sitä. Olin kuolla häpeään, silloinkin.

Näissä metsätilanteissa ei ole häpeä lainkaan heittäytyä arveluttavalle tasolle ja hyväksikäyttää sumeilematta Noviisin inhimillisyystekijät. Noviiseissa on jostain syystä lähes poikkeuksetta sisäänrakennettuna sääli-ominaisuus ja sen voi laukaista esimerkiksi näin:

 

Noviisin kaitsiessa TIK:a, voit toki myös metsässä harjoitella aina tarpeellista Ylväyttä ja Jaloutta. Muista vain vaihtaa kanavaa heti kun Noviisi katselee.

 

Opetus: Muuntaumiskyky hyötysuhdanteiden mukaan, keskity maksimoimaan se, AINA!

Siinä tämänkertaiset Opetukset, arvoisat kollegani. 

Kohta on Joulu. Siihen palannemme piakkoin. Muistakaa raksia toive (lue: TAHTO-) listanne siitä ihastuttavasta Mustin ja Mirrin katalogista. Itse säilytän sitä tyynyni alla.

Teidän, Titi.

 

 

Yllättävä takaisku ja katsekontaktia

Titin Pikkukoirakoulu Osa 140.

Viimeaikaiset tapahtumat vaativat jälleen opetustuntia. Selvästi.

Kuten aiemmissa kirjoituksissani olen teitä kollegani ja oppilaani ohjeistanut, maailmassa on paljon paheksuntaa ja halveksuntaa aiheuttavia asioita, kuten nyt vaikka Typerä Isokoirat, Hulttiokakara Miida, Tuhotiikerit, paukapäinen Noviisi, pakkanen, kylmyys, koiran peseminen ja niin edelleen.

Valitettavaa nykymaailmassa on se että inhottavista asioista voi muotoutua uusia ulottuvuuksia, ihan niinkuin geenimanipuloituja ilkeyksiä.
Yksi sellainen on MiniTuhotiikeri.
Ajauduin tähän tilanteeseen varoittamatta, täysin ennakoimatta, sillä oletin olevani matkalla Noviisin toverin, sen suht täyspäisen, luokse, missä viimeksi sain raakaluun. Siellä asuu myös se Bony, kollegani Romaniasta, jonka ilmeettömyys on lähes omaa luokkaani. Yhdessä voimme pönöttää tuntikausia puhumatta, kommunikoiden vain viiksikarvan värähdyksellä ja MaisteriPikkukoirien tietäväsillä, huomaamattomilla katseilla. Täytyykin esitellä teille Maisteriystäväni Bony mitä pikimmin. Sen hampaat ovat kyllä rumat.

Niin, siinä kävi niin että kiipesimme Maisteri Bonyn kanssa yläkertaan, huoneeseen ja Noviisini ja sen Toveri alkoivat välittömästi kikattaa ja hihkua. (lisää materiaalia halveksuttavien asioiden listalle) ja sieltä se tuli, viipotti suoraan kohti minua, pienin Tuhotiikeri minkä koskaan olen nähnyt, ja eittämättä vikkelin! Paholaissalaman lailla se jo kietoutui minuun, pörräsi jaloissani ja puski naamaani. *inhon väristyksiä*
Yritin olla huomaamaton, liikkumatta, hengittämättä, siirtää itseni meditiivisesti tyynyjeni luokse kotiin mutta ei, siellä pysyin, nalkissa tuon Mini Tuhotiikerin ansassa. Maisteriystäväni Bony oli siinä kohtaa jo paennut sängyn alle. Viisas kollegani tietää Opit; "Pelasta aina oma nahkasi ensin".

Kestin kuin Pikkukoira ainakin, siihen asti, kun Mini Tuhotiikeri alkoi leikkiä hännälläni. Johonkin se raja on vedettävä. Turvauduin halpamaiseen, mutta ajoittain välttämättömään konstiin, heittäydyin avuttomaksi ja sumutin Noviisin Toveria, joka viipymättä pelastikin minut Mini Tuhotiikerin ulottumattomiin.

Opetus: Jos olet jossain edellisellä kerralla saanut raakaluun, älä luule sen tarkoittavan yhtikäs mitään.

 

Viime aikoina on ollut sateista. Se on pahasta. Pyrkikää osoittamaan Noviiseillenne mahdollisimman selkeästi mielipiteenne ulkoilusta märässä ilmastossa. Katoaminen sängyn alle on hyvä keino, kuten myös ikivarma Pönötys. Jos Noviisinne kuitenkin on poikkeuksellisen kovapäinen (KRHM, kuten täällä), ota kovat keinot käyttöön, ja lähde ulos, mene sinne hemmetin ankeaan metsään ja seuraa Noviisia aivan kannoilla, hetkeksiskään harhautumatta, häntä maata viistäen. Ja tuijota. Näin.

Kyllä se siitä murtuu.

 

Opetus: Katsekontakti on tärkeä opetuskeino Noviiseihin ja harjoittelulla saat Noviisin kiipeämään puuhun tarpeeksi tiukalla katseella. Tai käynnistämään auton ja viemään sinut kotiin.

Melkein varmaa on, että loppuiltasi sujuu kohtalaisesti.
Näin.

 

Teidän, Titi.

Sijaispikkukoiria ja kesälomahulttioita

Titin Pikkukoirakoulu Osa 139.

Ystävät! Miten olen teitä kaivannut! Paljon, sillä Pikkukoirat eivät käytä huudahdusmerkkejä kuin äärimmäisiä tunteita ilmaistessaan. No niin, rauhoitutaanpa sitten.

Valtakunnassani on ollut kesä. Pitkä ja kivinen kesä. Kuinkas muuten. Joskus haaveilen sijaisesta itselleni, mutta ymmärrättehän, se on lähes mahdotonta. Kuin tunkisi Pikkukoiran pulloon. Tai vaikkapa häkkiin. Mahdotonta.

Sen sijaan että olisin saanut itselleni Maisterisijaisen, kotiini ilmaantui SijaisPikkukoira!  Alku kuulostaa hyvältä, mutta niin, siihenhän se sitten jää.

Tämä SijaisPikkukoira nimittäin sai äärettömät hermorakenteeni kiekumaan tuskasta. Ensin se onneton olento tuli meille muka ikään kuin kodittomana rääpäleenä, onnettomana ja surukatseisena sääliotuksena Bukarestin kaduilta ja Noviisi-harjaantumaton ja naiivi-tietenkin nielaisi syötin ja hemmotteli oliota, leperteli ja lässytti sille. Oksettavaa. Alkuhyssyttelyn hävittyä se olio paineli ulkopihalla Typerien Isokoirien kanssa pallojen ja keppien perässä. Noviisi hihkui riemusta. Minä häpesin. Onko mitään pahempaa kuin Pikkukoiran vartaloon verhoutunut Typerä Isokoira? Kuin susi lampaan vaatteissa!

Toinen huono puoli tässä SijaisPikkukoirassa oli se, että Minä-Jouduin-Jakamaan-sen-Kanssa-Pikkukoira-asioita. Kuten etupenkkipaikkani autoillessa ja mikä vielä pahempaa, tyynyni. Tässä kohtaa sanat pettävät minut. Katsokaa.

Alemmassa kuvassa saatatte huomata hermojeni säikeiden näkyvän kitalaessani riekaleina.

Kolmas huono puoli (voi, näitä riittäisi arviolta sataankolmeenkymmeneen saakka) oli se, että Noviisi Paukapää keksi nälkäkurkimaista SijaisPikkukoiraa katsellessaan laittaa minut dieetille. HAHAH. Tiedätte tietenkin miten se tarina loppui. Lyhyeen. Ei siitä sen enempää. Krhm.

No, kaikki pahakin loppuu aikanaan. SijaisPikkukoira löysi oman paikkansa maailmassa ja meni sinne. Hyvä niin. Heippa hei vaan.
Opetus: Kun luulet tulevasi hulluksi, katso, uusi päivä on nouseva. Se on mahdollisesti vielä pahempi kuin edellinen.

Sillä eihän ne vitsaukset siihen lopu. SijaisPikkukoiran lähdettyä jäljelle jäi oma tarkkisluokkani. Siinähän sitä onkin. Noviisi on ollut poissa leivänsaantipalkkahommista vähän aikaa ja kahden vuoden (KYLLÄ, huomenna olen ollut tässä Noviisitaloudessa KAKSI vuotta Ylimpänä Pikkukoirana!) ankaran kurinpidon jälkeen ilahduin loivasti huomatessani että kesälomailu tarkoittaa pidempiä aamupalvomisia ja enemmän henkilökohtaisia ulkoilukävelytyksiä. Ikävä kyllä, se tarkoittaa myös enemmän pihalla olemista ja TIK:ien aivovammapuuhailua.
Typerin Hulttiokakara Miida-se välkyistä välkyin-on nyt sitten löytänyt totisesti itsensä. Se ei pysty olemaan ilman sitä räävitöntä, limaista, mutaista, haisevaa palloaan juuri nanosekuntia pidempään. Minne tahansa katsonkin, siinä se on. Olen haudannut noita ällöttäviä esineitä monta, mutta vielä jokunen on Hulttiokakaran ulottuvilla. Odottaakapa vain, ei ole kauaa.

Opetus: Tuhotiikerien aitauksen kautta pääsee näppärästi yöaikaan hiippailemaan oksetusesineiden hävitystöihin. Muistakaa kommandopipot, ovelat Pikkukoiratoverini.

No mutta, jotain miellyttävääkin tähän väliin. Eräs lempi MiniNoviiseistani yllätti minut tarkkanäköisyydellään tässä mennä päivänä. Vierailin hänen luonaan Noviisini kera ja kas, MiniNoviisi oli ollut varsin ajattelevainen ja osoitti siis suurenmoista oppimiskykyä tarjoilemalla minulle teetä ja Pikkukoiran arvoisia Herkkukeksejä aivan oma-aloitteisesti. Hurmaavaa.
Opetus: MiniNoviiseissa ON tulevaisuus.

Noin. Nyt olen aivan uupunut. Tämä opetustyö on niin raskasta ja palkitsemishetket harvassa. Onneksi niitäkin kuitenkin on. Yksi sellainen oli kun MummuNoviisi osti minulle uuden Kauneusunikorin. Tai tuhotiikereille se kai alunperin oli, mutta neuvottelut oli melko rivakasti neuvoteltu. Kori on minun, oi kyllä.

Opetus: Missä palkka piilee, ota se. Olet ansainnut sen.

Kauniita unia rakkaat kanssakulkijani.

Teidän, Titi.

Maan naisia ja huolestumista

Titin Pikkukoirakoulu Osa 138.

Kuten facebook insertissäni jo innokkaimmille oppilailleni informoinkin, kulunut viikonloppu oli täyttä työtä, aherrusta ja pakerrusta.
Meillä oli vieras, maan naiseni Carmen Romaniasta ja myönnän kokeneeni välitöntä yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. Kertakaikkiaan upealla tavalla koulutettu ihminen! Haluaisin todella tavata hänen Pikkukoiransa, meillä voisi olla paljon puhuttavaa.
Olin Carmenia vastassa perjantaina lentokentällä ja suostuin istumaan hänen sylissään kotimatkan. Carmen rapsutteli minua oikeaoppisesti kahdella kädellä osoittamistani kohdista 1 h 45 min.
Kotiin päästyämme Typerät Isokoirat tietysti jälleen kompuroivat innostuksesta toisiinsa ja häpesin silmät päästäni, mutta Carmen suhtautui niihin kovin huolettomasti.

Harkitsen Noviisin vaihtoa, sillä oma Noviisini ei ole ymmärtänyt vielä tässä ajassa sitäkään että rakastan olutta. Carmen ymmärsi, vaikkakin jouduin käyttämään tarkoitusperieni perille saattamiseen melko rahvaita keinoja.

Minä, Carmen ja olutta.

Lauantaina TIK:at jäivät kotiin ja me lähdimme Noviisin ja Carmenin kera Tampereelle tapaamaan kaupunkilaiskoiria ja -ihmisiä. Ai niin, olihan se Norsu niistä mukana, se Roomeo, mutta se on yksin ollessaan suht harmiton. Ja kömpelö, sen voi helposti eksyttää.
Se olikin ihan mukavaa, se puistoilu. Sain kakkua ja moni henkilö oivalsi automaattisesta auktoriteetistäni minun olevan Erityinen Pikkukoira. Kyllähän se huokuu ympäristöön, onhan se toki selvääkin.

kuva: J.Lindfors

Ainoa huolenaiheeni oli tietenkin Noviisin tolkuton ja ailahtelevainen käytös. Meidän täytyy harjoitella kaupunkiolosuhteissa käyttäytymistä vielä paljon.
Aika ajoin Noviisi oli paikallaan ja keskusteli ihmisten kanssa sujuvastikin, mutta sitten tapahtui taas jokin niksahdus ja Noviisi paineli paikasta toiseen lainkaan huomioimatta syyttävän moittivaa tuijotustani. Välillä mietin pitäisiköhän Noviisi luonnetestauttaa, jospa kyse onkin huonosta hermorakenteesta?

Hetkittäin huolestuin jopa hieman totuttua enemmän, kun Noviisi katosi aidan toiselle puolelle ilman valvontaani. Onneksi jotain on ehkä jäänyt kivikovaan Noviisin takaraivoon itämään, pelkoa ja kunnioitusta ehkä, että ymmärsi palata takaisin kohtuullisen pian.

kuva: J.Lindfors

Läksytin tietenkin Noviisin. Rankalla tassulla.
Julkisella paikalla en kuitenkaan arvolleni sopimattomasti alkanut riiheämään vaan sovimme jatkavamme asian käsittelyä kotona ja vannotin Noviisia käyttäytymään lopun päivää. Annoin armon käydä siis tavallaan oikeudesta, jälleen kerran. *huokaus*

kuva: J.Lindfors

Tämän kaiken jälkeen tarvitsin luonnollisesti omaa aikaa saadakseni mielenhallintani takaisin täydelliseen tasapainoon. Samalla osoitin muille koirille (paikalla oli monta tavallisen tahvoa TIK:aa) järkkymättömän oivallisuuteni ja erilaisuuteni. Pikkukoiralla on tasonsa.
Opetus: Erottaudu aina joukosta.

kuva: J.Lindfors

Joukot. Säilyttäkää ylpeytenne!

Teidän, Titi.

Kaupunkilaispoikia ja vaatetusasioita.

Titin Pikkukoirakoulu Osa 136.

Näin Helatorstaina ajattelin ohjata teitä, hyvät Oppilaani, kahden aiheen tiimoilta. Kumpikin aihe on varsin miellyttävä oikein prosessoituna ja koulutetun Noviisin kanssa, joten lukekaa tarkoin ja painakaan asiat mieleenne. Kuten tietenkin aina. Helpotatte vaativaa Pikkukoiran elämäänne.

Ensinnäkin, Pikkukoiriahan on laajalti ympäri Suomea ja muuta maailmaa. Itsehän olen tälläinen Bukarestin kasvatti, joten osaan taiteilla intrenationaalisen sivistyneesti tilanteessa kuin tilanteessa.

Viime viikonloppuna tapasin nuoren miehen Espoosta, sellaisen huolettoman kevytkenkäiseltä aavistuksen vaikuttavan pojankolpin, jolla on vielä valitettavan pitkä matka Pikkukoiramaiseen sielunelämä-ajattelutapaan. Joitain hienoisia vivahteita Kolpissa häivähti ajoittain kyllä, kuten silloin kun hän ei lotkauttanut korvaansakaan Noviisinsa kutsuille tulla luokseen. Se on Noviisi kuka tulee luokse. Hyvä Kolppi.
Pääsääntöisesti kuitenkin tein tarkan huomion että maaperä Oppikoulun Opeille on vielä karkeasti sanottuna vastaanottamaton ja maaperää tulee vielä hieman muokata ennen kuin Kolppi voi aloittaa Oppikoulun.
Niinpä analysoin viisaasti jälleen kerran että minun on uhrauduttava ja laskeuduttava Kolpin tasolle, jotta hän kokee yhteenkuuluvuuden ja lämminhenkisyyden tunteen ja näin luottamuksen kautta hän sitten oivaltaa kunnioittaa minua ja pääsee ottamaan ensiaskeleet Oppikoulussa.

Maaperän pehmitystä, kas näin.

Todennäköisesti palaamme vielä aiheeseen ja seuraamme Kolpin edistystä Pikkukoirakoulun alaluokalla.

Sitten toiseen aihepiiriin.
Viime sunnuntaina ihastutin läsnäolijoita hurmaavalla persoonallani Vantaalla pr-tehtävissä ja päivä menikin muuten varsin hyvin, mutta loppuvaiheessa Noviisilla meni taas yksi vaihde yli ja se keksi ne myynnissä olleet koirien varusteet. OiVoi.
Tätä aihetta on kyllä käsitelty meilläkin jo useaan otteeseen ja olen saanut karsittua Noviisin vaatteista ne kaikkein noloimmat kapineet mutta jonkin verran vielä meillä on epäselvyyttä (lue: Noviisin paksupäisyyttä) Pikkukoirien pukeutumisesta. Yleisohjehan on siis se, että Pikkukoirat pukeutuvat jos tahtovat ja omalta osaltani voi kertoa etten yleensä ottaen tahdo. Olen toki kuullut pukeutumisesta diggaavista (Hmph, sanontatapa jäi mieleeni Hulttikokara Miidan kielenkäytöstä, huolestuttava seikka johon tulee paneutua seuraavissa jaksoissa) Pikkukoirista, mutta itse arvovaltaisena Tutorina arvostan enemmän luonnollista viehätysvoimaa ja vapauden tunnetta ympärilläni, kuin imagoa kohottavia kapistuksia ja pahimmillaan naurettavia hörhötyksiä. Uskottavuuss, Pikkukoira kollegani, uskottavuus!
Noviisi siis alkoi hypistelemään niitä myytäviä tavaroita ja tiesin varautua pahimpaan. Ja kyllä, niinpä niin, sieltähän se sitten tuli, silmät kiiluen, kädessää mitä kummallisimpia virityksiä. Noh, varmasti ne ovat aivan toimivia jollekin toiselle, joka muistuttaa käytökseltään enemmän TIK:aa (Typerää IsoKoiraa).

Opetus: Jähmety, tuijota seinää, ulkoista itsesi niin kestät tilanteen ja viestität Noviisille ettei missään tapauksessa tule kuuloonkaan. Pönötyksestäkään ei näissä tilanteissa ole haittaa.

Lapsellista!   kuva:Nelli Järvinen

Armottoman kammottavaa! PÖNÖTÄ tosissasi!   kuva: Nelli Järvinen

Jos Noviisi vaikuttaa ääliömäisen päättäväiseltä, helpoimmalla pääset hyväksymällä jonkun vähiten hirvittävän tarvikkeen. Kas näin. Käyttäydy rennosti.
Huom, kotioloissa voit huomaamatta jättää uuden tarvikkeesi Hulttiokakara Miidan ulottuville, ja kas, ongelma on kadonnut. Harmi vain että Hulttiokakara senkun on ja pysyy.

Olkoon sitten.    kuva: Nelli Järvinen

Oivallista Helatorstain jatkoa teille. Minulla on nyt ohjelmassa Noviisin käskytys, mieleni tekee ulkoilukierrokselle saatettuna punaisella fleksilläni.
Muistakaa kuka määrää tahdin!

Teidän, Titi.

Pr-asioita ja jokin juhlapyhä

Titin Pikkukoirakoulu Osa 135.

Viime viikonloppuna näin jälleen jotain, minkä olisin voinut jättää näkemättäkin. Maailma on tarpeeksi paha paikka ilmankin. Järkytykseltäni olin lähes sanaton (no, pakko pari kirousta oli Hulttiokakara Miidalle langettaa), mutta järkytys on nyt vaihtumassa toimintaan, syvällä vastuuntunnollani katson oikeudemukaisuudeksi nostaa tämänkin epäkohdan maailmassa suuren yleisön tietoisuuteen.

Olette ehkä kuulleet että varsinaisen palkkatyöni ohella teen välillä hyväntekeväisyyden nimissä pr-keikkoja ympäri Suomea tiedottamassa Pikkukoirien oikeuksista. Niin ja kodittomien eläinten kohtaloista maailmassa.
Valikoin tapahtumat tarkoin, julkisuuden suhteen pitää nimittäin olla tarkkana, että sitä käyttää oikein ja soveliaasti.

Edustustehtävissä tärkeintä on esteettisyys, empatia ja esilläolo. Hillitysti, hallitusti ja hurmaavasti.
Kas näin.

Lemmikkimessuilla 11.11.2012.

Löytökoiralauantai 1.9.2012.

Ja sitten näin tämän. Nämä tolvanat ovat myös rescuekoiria, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Näin "edustavat" Typerät Isokoirat lemmikkimessuilla. Varsinaisia "lemmikkejä". Häpeällistä!!!

Spock, Bubu ja Torro, lemmikkimessuilla 27.4.2013.

Tämän surullisen uutispommin jälkeen tuntuu melko vaisulta ja merkityksettömältä opettaa enää tälle tunnille mitään. Elämä on välillä kohtuutonta.

Siitäkin huolimatta haluan toivottaa teille hyvät oppilaani oikein rauhallista, arvokasta ja kanaherkkupalojen täyteistä Vappua!

Minä lempityynylläni 30.4.2013.

 Teidän, Titi.

Tuhotiikerien ulkoilua ja muita vitsauksia

Titin Pikkukoirakoulu Osa 134.

Kalliit kuulijani.
Eilen oli jälleen yksi vaativa päivä ylipäällikkömaisterina.
Erityistä vastuunkantoa aiheutti jokakeväinen Tuhotiikerien päähänpisto että niiden täytyy mennä narun jatkeena ulkoilemaan ja syömään nurmikkoa suoraan maasta, jossa sitä edes sitä paisti hädin tuskin vielä on. Noille meidän kodin tuhotiikereillehän on rakennettu se apinatarhaus, jonne ne kulkevat ikkunaluukusta että en ihan näe tämän naruhomman funktiota, mutta, jotkut asiat on vain hyväksyttävä ja hallittava niitä parhaalla mahdollisella tavalla siitä huolimatta, ettei niitä pysty estämään.

Oli se surullista vahdittavaa, narut solmussa ne mennä hönkivät ja silmät lautasen kokoisina tuijottivat ympärilleen. Onneksi olin paikalla, muuten olisi varmasti käynyt jollain tapaa huonosti. Mutta kyllä myönnän, häpesin. Luulen että naapuritkin näkivät tilanteen.

 

No, päivä jatkui vaan, loputtoman energisen ja siksi varsin huolestuttavan Noviisin keksintöjen tiimoilla. Meidän ulkoilukatselmukset yleisesti ottaen sujuvat aika hyvin, sillä olen 1,5 vuoden säännöllisellä pönötyksellä saanut aikaan Säännön, että Typerät Isokoirat remmilenkkeilevät nahkahihnoissaan ja kuonopannoissaan (hulttiokakara Miida) keskenään ja Pikkukoiraa saatetaan fleksin avustuksella ylhäisesti yksin. Kuten jokainen Pikkukoira tietää, on erilaisia päiviä ja joinain päivinä ulkoilukatselmus voi olla pitkäkin, ihan kolmekin korttelia ja toisina päivinä puoli korttelia omilla jaloilla ja puoli korttelia Noviisin kantamana on riittävästi. Katselmuksen pituuden luonnollisesti määrittelee itse jokainen arvonsa tunteva Pikkukoira.
Metsälenkeillä vapaana voi sitten revitellä ja juosta vapautuneesti useita kilometrejä. Se on varmaan se metsän happi.

No, meillä kuitenkin selvästi edelleen on työsarkaa tässä Typerien Isokoirien käskyjen soveltamisessa Pikkukoiriin. Pyhä Sylvi sentään, niinkin yksinkertainen asia! Noviisi ei ymmärrä, ei millään!
Pikkukoirat eivät istu kun sanotaan, eivät seuraa mitään eivätkä ketään, eivät varsinkaan kieri eivätkä totisesti kierrä! Se on Noviisi kuka kiertää.

Tänään on onneksi sadepäivä. Tuhotiikerit ovat suht rauhallisia, Typerät Isokoirat polskivat lammikoissa aitauksessa ja minä lepään ja kerään voimiani. Viisas Pikkukoira tietää että niitä tullaan taas pian tarvitsemaan.

Teidän, Titi.

Pikkukoiranpäivä on joka päivä!

Titin Pikkukoirakoulu Osa 133.

Aamukierroksella kotikulmien tärkeiden sanomien viestilaatikkoon oli ilmaantunut infokirjelmä ajankohtaista-merkkausvalikon alle, tänään on Koiranpäivä! Loppukierroksen pohdin asiaa ja päädyin lopputulemaan, että sillä varmastikin tarkoitetaan Typerien Isokoirien päivää, sillä Pikkukoiranpäivähän on joka päivä, luonnollisesti. Onhan se toki hyvä, että noille valopäillekin on yksi päivä vuodesta pyhitetty. En tosin kertonut uutista kotiin palatessani, en kestänyt varsinkaan aamutuimaan ajatusta siitä kaaoksesta jonka tämä uutinen olisi Typerien Isokoirien keskuudessa aiheuttanut.Järjetöntä vouhkausta normaaliakin suuremmalla volyymilla jo ennen aamun ateriaa. Ei, ei ja ei.

No, mutta siihen olennaiseen palatakseni. Tämänpäiväistä Pikkukoiranpäivää vietettiin tänään kohtuullisen mallikkaissa merkeissä, sillä ensin Noviisi saapui sieltä ihmistyöstä normaalia aikaisemmin ja pian ulos lähtiessämme havaitsin parhaan ystäväni naapurin Matin pihalla ulkoilemassa! Sepäs sattui sopivasti! Typerät Isokoirat lukittiin aitaukseen tiukasti, sivusilmällä näin Hulttiokakara Miidan leikkivän pallolla. Noh, mitäpä muuta siltä voisi odottaakaan, pitäköön välituntinsa raukka.

Mutta siis Matti! Sehän tarkoittaa rinkeleitä!! Erittäin asiallista ja pätevää, sanoisin.
Opetus: Jokaisen Pikkukoiran tulee oman kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kannalta kartoittaa lähiseutunsa ja värvätä itselleen Paras Ihmisystävä! Huomioonotettavia seikkoja Parasta Ihmisystävää valikoidessa ovat ehdottomasti elämänkokemus, empatiakyky ja mittavat rinkeli- ja keksivarastot! Itsehän olen tehtävässä onnistunut, kuinkas muutenkaan, täydellisesti.

Minä ja Paras Ihmisystäväni Matti

Toinen asia tämänpäiväiseen Pikkukoirapäivään on se, että joskus Noviisin huolimattomuus ja muka-oveluus on niin läpinäkyvää ettei voi kuin lyödä tassulla otsaan ja pärskähtää.
"Moderate Calorie". HAH. Luuli etten huomaa. Huomenna Noviisi menee vaihtamaan ateriasäkkini toiseen. En aio edes maistaa.
Opetus: Pysykää skarppina Pikkukoiratoverini! Huomiokykynne on oltava äärimmilleen viritetty tilanteessa kuin tilanteessa. Arkisimpiin hetkiin piileytyy juuri se huijauksen pahin mahdollisuus!

Pikkukoira on aina valpas ja perää oikeudenmukaisuutta!

Lopuksi tahdon toivottaa oivallista Pikkukoirapäivää teille kaikille!

Teidän, Titi.

Juhlahuivipäivä!

Titin Pikkukoirakoulu Osa 132.

Rakkaat kanssakulkijani.
Kuten vihkiytyneimmät Pikkukoiratoverini ja heidän Noviisinsa tietävät, Juhlahuivi merkitsee tärkeitä asioita, erityisiä päiviä. Viimeksi puin Juhlahuivin ylleni eräänä sunnuntaina kun olin Noviisin kera Töissä, ihmisvanhustöissä. Koen sen olleen varsin älykäs veto, sillä vanhemmat ihmiset samaistuivat minuun vallan erinomaisesti, sillä hekin käyttivät useat huiveja. Sielä niitä vaan kutsuttiin ruokalapuiksi. Hieman Erikoista.
Niin, asiaan.

Sivistyneet Pikkukoirat ovat ajan hermolla. Aina. Niinpä Oppikoulussa on edetty vaiheeseen, jossa laajentaminen on edellytys ja velvollisuus. Harteillani makaa Pikkukoirakansan arvokas vastuun taakka ja missiomme on löytää ne syrjäisimmissäkin sopukoissa (olen kuullut paikoista nimiltä Hyvinkää tai jopa Vaajakoski) asuvat Pikkukoirat-jotka ehkä vielä elävät Oppikoulun ylttymättömissä. Ajatus on raaka ja kylmä, mutta sellaista tapahtuu yhä.
Meidän on, Pikkukoiratoverini, kertakaikkiaan avattava silmämme ja kohdattava maailma sellaisena kuin se on-jossain on vielä Pikkukoiria joka ei tiedä MITÄÄN esimerkiksi Haisevista Tuhotiikereistä, Pehmeistä Metodeista saati Pönötyksestä!  -hiljaisuutta-

Siksipä olen tänään avannut kaiken kansan ulottuville Oppikouluni uusimman muodon, feisbuuk sivun.
Olkaa hyvät. Levittäkää sanaa, jakakaa tietoa, sillä TIETO KUULUU PIKKUKOIRAKANSALLE!

Kunnioittavasti teidän, Titi.

Vuodenaika ilmiöitä

Titin Pikkukoirakoulu Osa 131.

Ystäväni. On kevät.
Hienostuneinkaan Pikkukoira ei voi luolamiesperimälleen ajoittain mitään, joten kevään tullen on ihan sallittua heittäytyä hetken vietäväksi ja IRROITELLA. Kirmaa tuulen lailla, liidä kuin lintu ja vipata kuin västäräkki.
Nauti Noviisin häkeltyneestä ilmeestä.
Muista kuitenkin kohtuus. Noin minuutti irroittelua per kevät riittänee.

kuva: J.Lindfors

Sitten takaisin realiteetteihin.
Lienette huomanneet aiemmissa kirjoituksissani mainitun termin PÖNÖTYS. Lienee aiheellista perehtyä asiaan syvemmälti.
Pönötys on oivallinen Noviisin koulutuskeino perusarjessa. Pönötystä voi soveltaa monessa tilanteessa, pääsääntönä on että aina kun Noviisi on suorittamassa jotain alakoulumaisen alentuvaa, pönötä.
Esimerkkitilanteita voivat olla vaikkapa ulkoilu sateella. Autosta poistuminen ennen kuin olet saanut kylliksesi autoiluhuumaa. Portaiden kävely. Typerien Isokoirien käskyjen käyttäminen Pikkukoiraan.
Kas näin.

kuva: J.Lindfors

Lopuksi saatesanat uuteen raskaaseen opetusviikkoon. Pikkukoirajoukot, pysykää vahvoina! Vielä tulee se päivä kun Noviisit kaikkialla maailmassa ymmärtävät.
Ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystä sitä odotellessa, joten on viisasta levätä usein ja paljon. Opetustyö verottaa voimia enemmän kuin yksikään Typerä Isokoira Parka voi koskaan ymmärtää.

Teidän, Titi

Pääsiäisopetus

Titin Pikkukoirakoulu Osa 130.

Kuva: J.Lindfors (10.3)

Lukijani.
Toivottavasti Pääsiäisen aika on kohdellut teitä hyvin. Kaikki pyhäthän luonnollisesti on tarkoitettu hiljentymiseen, rentoutumiseen ja rauhoittumiseen, joten pidän tämän kertaisen oppituntini lyhyenä. Meillä tuota hiljentymistä on hieman vaikeuttanut se Typerin Isokoira, hulttiopentu Miida, sen herneen kokoisiin aivoihin ei mitenkään päin meinaa upota arvokkuuden mentaliteetti. Toivotonta.

Tässä kuitenkin lyhyesti oppintuntini Noviisin koulutuksesta sen yrittäessä kohdella Sinua, Hyvä Pikkukoiratoveri, alentuvasti ja kuten Typeriä Isokoiria. Näin:

https://www.youtube.com/watch?v=zjI4coXHFgk

Jaksamista arkeen paluuseen, ottakaa sellainen pehmeä laskeutuminen. Huomenaamulla esimerkiksi on ihan suotavaa kaivautua pidemmälle peiton alle Noviisien ympäri maan elehtiessä uloslähtöä aivan liian aikaisin. Kyllä sitä ehtii palautua normaali aikatauluihin sitten myöhemminkin, antaa niiden hikoilla ketkä siihen kokevat tarvetta. Pikkukoirat eivät.

Teidän, Titi.

Vuoren kokoisia haasteita.

Titin Pikkukoirakoulu Osa 129.

Armaat lukijani.
Joskus Pikkukoiran elämässä Noviisin taloudessa tulee erityisen haastavia tilanteita eteen, mikä ei varmastikaan Teitä yllätä kun tiedätte taustat, lähtökohdat kun ovat hyvin vaikeat tämän erityisluokan kanssa.

Tänä kevättalvena kuitenkin jouduin tilanteeseen, jossa älykkyttäni ja huippuunsa kehittynyttä selviytymisvaistoani todella koeteltiin. Eräänä päivänä nimittäin Noviisi sai taas sen sorttisen kohtauksen että ohhoh. Olen jo hieman oppinut niihin varautumaan ja siirtymään meditiiviseen zen-tilaan kestäen näin koettelemukset stoalaisella tyyneydellä. Niinpä se sitten pakkasi taas meidät autoon, Typerät Isokoirat kielet poskilla ja silmät päässä pyörien riemusta kiljuen sinne pötkivät takakonttiin (idiootit) ja minut Noviisi nosti etupenkille pehmeälle pyyhkeelle nauttimaan matkanteosta.

Pääsimme perille ja edessäni kohosi VUORI :O
Valtava, korkea, jyrkkärinteinen vuori!
Eikä tämä tietenkään tähän lopu. Sinne ne lähtivät tarpomaan, Noviisi ja Typerät Isokoirat, kaikki huolestuttavan innoissaan, kohti vuoria ja rinnettä. Mietin hetken, mietin toisenkin. Käytin kaikki oppimani konstit, jumpitin, tönötin, kihisin kiukusta ja mökötin. Ne vain jatkoivat.
Lopulta se Noviisi lähti kiipemään rinnettä ylöspäin. Päätös oli tehtävä! Tiesin ettei se vielä tuolla oppimäärällä mitenkään selviä hengissä siellä ilman minua, joten tuulispään lailla, mustana rakettisalamana kiidin paikalle ja uhrauduin! Heittäydyin Noviisin perään sankarillisesti! 
Tietenkin se yksi niistä Typeristä, Roomeo Norsu, lähti möhkimään perässäni rinnettä ylös myös. *huokaus*

kuva: J.Lindfors

 

 

 

 

Matka ylös oli pitkä ja tuskainen. Noviisi ei hidastanut yhtään vaikka pidin paniikki yninääni joka yleensä pysäyttää minkä tahansa inhmillisen olennon. Eheei. Ja se Norsu perässäni senkun taapersi tulemaan, aivan käsittämätön tilanne, kertkaikkiaan!
Pääsimme huipulle kaikki jollain taivaan ihmeellä.
Hiljennyin ja pyhitin hetken itselleni. Todella tarvitsin kokea sen hetken, olinhan juuri pelastanut varmalta tuholta paitsi Noviisin, myös Norsun. Vaikka yleensä olenkin kovin vaatimaton, täytyy mainita että tällä kertaa ylitin itseni.
Niin se hetki itselleni. Olen minä melkoinen Pikkukoira.

kuva: J.Lindfors

Joskus sitten pääsimme pois sieltä. Vanhennuin tuona kauheana päivänä sata vuotta.
Automaationahan tästä seurasi välitön kurinpalautus Noviisille, tälläsitä ei saisi enää tässä Oppikoulun vaiheessa sattua, tälläisiä päättömiä aivopieruja!
Jouduin siis turvautumaan rankimpaan opetusmuotooni, jota en missään tapauksessa hyväksy käytettävän Pikkukoirille maailmassa, enkä jopa edes Typerille Isokoirille. Noviiseihin sitä kuitenkin saa soveltaa jos tilanne on erittäin paha. Selätin sen. Oppiipahan.

kuva: J.Lindfors

Teidän, Titi