Syksy, uusi lukukausi

Opetusjakso 143.

Syksyllä, kun mininoviisit kilpailevat taas uusien reppujen ja penaalien ja tennareitten parissa ja kontaktimuovi haiskahtaa, on aika aloittaa uusi lukukausi myös täällä Pikkukoirakoulussa.

Meillähän on täällä kotiluokallani uusi oppilaskin. Tai no tulihan tuo jo keväällä, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä, sillä se ei edisty. Lainkaan. Siis lain-kaan. 

Kutsuvat Saraksi. Minä vajakiksi. Ja tästä on sitten ihan turha yhdenkään isokoiraliiton edustajan pillastua. Vajaa se on, minkä sille voi. 

Vajakki Sara siis tuli Romaniasta. Mistäpä muualtakaan. On se ihme ettei ne koirat lopu sieltä jo. 

Mätkähti tänne hortoilemaan, tuo onneton tunari. Ei se paljoa ymmärrä, mutta siinä on puolensa. Se nimittäin on aika harmiton ja ikäluokassaan Tornado Täystuho Anteron ja sen lampaannaamaisen Miidan yläpuolella.

Siihen se mätkähti.

Muuten kaikki on aikalailla ennallaan. Huonot asiat pysyvät huonoina...

... ja toisaalta tietyt seikat ovat lyöneet läpi Noviisin umpiluuhun.

Hirveä hommahan näiden kaitsemisessa on. Välillä meinaa usko loppua, mutta uusi päivä koittaa aina. Joskus edellistä karmeampana, sillä toisina päivinä me "menemme reippaasti metsään". Huoh. 

Metsätilanteissa muista edelliset opit, murhakatse, säälilaahustus ja autollejuoksu. Uutuutena esittelen tässä 

pakopaikan tähyämisen. Kiipeä korkealle ja odota pelastusta. MediHeliä tai jotain.

Näin. 

Opetus: konstit on monet, sanoi Pikkukoira, kun Noviisin selkärangalla pöytiä pyyhki. 

Teidän, Titi

Joulupäivän kauhuspesiaali

Titin Pikkukoirakoulu Osa 142.

Taustatilanteesta

No niin no niin.
Lienee tullut aika joulumielen merkeissä katkaista sinänsä varsin kiehtovat huhut, joita maailmalla kuulen liikkuneen katoamisestani.
Nepalin Ylin Pikkukoiraluostari on toki lähestynyt minua Tyynysviitti-kutsuineen ja ei se maailmanympärys matka kuumailmapallolla, joka on koristettu jättimäisellä The Titi-figuurillakaan kaukaa haettua ole. Eskimohommiin ei kai kukaan uskonutkaan? Millainen Pikkukoira nukkuisi jäätiköllä?

Täällä minä olen. Toijalassa.
Tarkkisluokassani on ollut haasteellinen vuosi. Siis jopa tavanomaista haasteellisempi. Odottakaas kun kuulette.

Vuoden alkupuolella koin harmillisen takaiskun, kun luokkani pisimmälle (noh, mihin sitten verrataan...) tumpeloineet raggarit lähtivät peräkanaa Sateenkaariluokalle. Möhkäle Roomeo ja Narttumainen Nefe luistivat siis uudelta lukukaudelta ja syöksivät Noviisin ja jäljelle jääneen luokan kaaokseen. Sinänsä ikävä tilanne.

Narttua saattamassa. Kuva: J.Lindfors

Vaan, kuten kokeneemmat seuraajani jo aavistavatkin, mikään ei ole niin huonosti, ettei tilanne voisi pahentua.
Vasta rämpiessäni epätoivon suossa yrittäen karrikoidusti sanoen karistaa jäljelle jääneen Typerän Isokoira Miidan kannoiltani roikkumasta, vastaan tuli puu, jota ei voinut ohittaa, eikä kiertää. Umpikalloinen Antero saapui luokalleni huhtikuussa 2014. Romaniasta se tuli, ja siihen meidän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Ensipäivien aikana tiesin, nyt on tosi kyseessä. Tähän tapaukseen tarvitaan järeitä konsteja ja koko Pikkukoiruuteni Pikkukoiramaisuus.

Järkytyksen alkulähteillä, huhtikuu 2014

Pahimmista pahinta on ollut seurata TIK:ien laumaantumista. Sanonta, "joukossa tyhmyys tiiviistyy", on viety aivan uudelle tasolle.

Luokkani. Itku.
Kuva: J.Lindfors

Näistä lähtökohdista olen siis joutunut kohtaamaan tämän vuoden.
Niin, ymmärtänette nyt syyni hiljaisuuteen. Olen punonut opetussuunnitelmia.


Toimintaa ja palauttelua

Vierivä Pikkukoira ei sammaloidu. Siispä toimeen.

Aloitin työstämisen Umpikallosta. Se kaahotus oli eliminoitava fyysisestä vaikutuskentästäni välittömästi. Kaksi metriä, siihen vedin rajan minun ja Umpikallo-Anteron väliin.
Alku oli kinkkinen. Umpikalloon ei mahdu paljoa. Niinpä jouduin tiputtamaan sen sängystä lukemattomia kertoja ja jopa turvautumaan brutaaliin irivistykseen muutaman kerran. Joskus on vain pakko vajota oppilaan tasolle, jotta ne saa ymmärtämään.
Sängystä tiputtelut saivat sen verran taottua järkeä Anteroon, että se alkoi hidastaa kohti kaahottaessaan. Millimetri millimetriltä etäisyys piteni.

Opetus: Kaiken A ja O on johdonmukaisuus ja päättäväisyys. Tiedä mitä tavoittelet! Älä hyväksy!

Umpikallon nujerrusta.
Kuva: J.Lindfors

Kun Umpikallo-A alkoi tointua ajoittain tasolle, jossa en enää joka yö harkinnut sen valtimoiden viiltelyä palasiksi hitaasti ja tuskallisesti, huomasin sivuvasemmalla piilevän uuden riskifaktorin.
Keskittyessäni armottamasti yhteen suureen ongelmavyyhtiin, alkoi Noviisi oireilla.

Myönnän olleeni äärimmäisen pettynyt. Yli kolmen vuoden päivittäisen koulutuksen jälkeen tuntui, kuin vesi valuisi Noviisi-hanhen selkää pitkin tuosta noin vaan. Osittain syyllistän tästäkin sitä Anteroa. Sen vaikutukset ovat olleet tsunamiin verrattavaa tuhoa hyvinvointialueillani.

Tässä, oppilaani, on muutama esimerkki siitä, milloin Pikkukoira-hälytyskellojen on syytä alkaa kirkua.

Ulkoilua TIK:ien kanssa? EI!

Pipomallina? EI!

Rajattua sohvatilaa? EI!

Kimppalenkkeilyä TIK:ien kaverien kanssa? NO EI!

Huokaus. Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä viipymättä.

Lähestyin ongelmatilannetta ennennäkemättömällä tavalla. Arvasin sen hämmentävän Noviisin. Aloin kuntoilla. Fyysinen tilanihan on luonnollisesti rautainen, joten sen puoleen en tarvitse kuntoilua, mutta Noviisin kurinpalautustoimissa kaikki keinot ovat sallittuja. Lisäksi, koska kohdalleni on osunut surullinen nopealiikkeinen ja ajattelematon Noviisi, tuumin, ettei lisävauhdista ole haittaa.

Niinpä aloin reenata.

Opetus: Etsi uusia järkytyskulmia. Toimii paremmin kuin jääkausi!

Intervallikiihdyttelyä.
Kuva: J.Lindfors

Alamäki-istumista. Kehittää koordinaatiota.
Kuva: J.Lindfors

Noin. Noviisin raapiessa harvaa päätään ja höpistessä verikokeista ja kuumeen mittauksesta tiesin olevani lähellä murtumispistettä. Se ei kestä paljoa nimittäin.
Viimeinen silaus on vanha kunnon selän takaa isku ja naamaselätys.

Naamaselätys.

Nyt menee jo paremmin. Olen luottavainen alkavan vuoden suhteen.

Kiitos kaikille minua vuoden aikana muistaneille, teitä on paljon. Olen saanut ilahduttavasti myös viestejä Pikkukoirakollegoiltani ympäri Suomen, miten he ovat soveltaneet menestyksekkäästi metojedani omiin Noviiseihinsa! Ihastuttavaa! Kun tältä ryhmältäni ehdin, kerron teille tästä lisää.


Mielekästä ja tyynyjen täyteistä joulun aikaa teille toverit!


Teidän, Titi

Lajityypillistä elämää

Titin Pikkukoirakoulu Osa 141.

Aloitamme tänään poikkeuksellisesti Oppitunnin pehmeillä metodeilla.
Aiemmin aihetta on käsitelty Noviisin osalta aiemmassa kirjoituksessa täällä: http://titinpikkukoirakoulu.blogspot.fi/2012/10/pehmeita-metodeja.html

Tällä kertaa perehdymme kuitenkin pehmeiden metodien soveltamiseen TIK:iin (koska edellisestä Oppitunnista on aikaa, muistutan heikkolahjaisimpia oppilaita lyhenteen TIK tarkoittavan Typeriä Isokoiria, tietenkin).
Alustuksena on kerrattava yksinkertainen sääntö siitä, että TIK:iin kaiken kaikkiaan soveltuu parhaiten hyvin yksinkertaiset, selkeät ja maallisen matalat opit. Niiden aivo-, resurssi-, käsitys- tai yhtään mikään kapasiteetti kun ei vastaanota mitään alakoulumaisen tasotonta enempää.

Siksi yleinen opettaminen on suositeltavaa säilyttää vuodesta toiseen tasolla "Mene pois", "Pidä pallosi" ja "Rauhoitu!". Hirveän turhauttavaahan se on ajoittain, mutta tässä Pikkukoirakoulun vaiheessa jo moni teistä seuraajistani on opiskellut huomattavan runsaasti mielenlujuutta, mitä tässäkin osiossa tulemme tarvitsemaan.
TIK:at ovat siitä surullisia, että ne tarvitsevat välillä myötäkarvaan silitystä. Noh, noh, kukapa ei. Pikkukoirille tämä etuus tulee luonnostaan käänteessä kuin käänteessä, mutta TIK:en suhteen se on pidettävä asioissa.

Hyvä Pikkukoiratoveri, sovella siis pehmeitä metodeita noin kaksi kertaa vuodessa ja ole omille TIK:si hellä ja lempeä, yleisen välinpitämättömyyden sijaan. Siedä ne tyynyjesi lähellä ja käytä rauhoittavia signaaleja kunnes ne taintuvat.

Opetus: Ikinä ei tiedä koska tarvitset vastapalvelusta.

 

Sitten siirrymme ulkoiluasiaan. Syksy ja alkava talvi on ollut harmillisen kostea, kolkko ja pimeä. Nämä ovat niitä kuukausia kun Pikkukoirat ympäri maailman hautautuvat tyynypinoihin ja lokottelevat +25 c suotuisassa lämpötilassa. Näin siis jos Pikkukoirien annetaan elää lajityypillistä elämää.

Harvoinhan näin on, ainoastaan ylemmissä Oppikouluissa, Nepalin luostarikunnissa olen kuullut Noviisien yltäneen tasolle, jossa Pikkukoirien lajityypillistä käyttäytymistä tulkitaan mitä upeimmin. Meillä täällä Toijalassa siihen on vielä matkaa kohtalaisen paljon.

Kerran tässä hiljattain kävi niin, että jouduin metsään. Se on pahasta. Siellä on mättäitä ja risuja ja puita. Siellä haisee tympeästi villielikot ja kerran näin jäniksen. Typerin Hulttiokakara Miida pelkäsi sitä. Olin kuolla häpeään, silloinkin.

Näissä metsätilanteissa ei ole häpeä lainkaan heittäytyä arveluttavalle tasolle ja hyväksikäyttää sumeilematta Noviisin inhimillisyystekijät. Noviiseissa on jostain syystä lähes poikkeuksetta sisäänrakennettuna sääli-ominaisuus ja sen voi laukaista esimerkiksi näin:

 

Noviisin kaitsiessa TIK:a, voit toki myös metsässä harjoitella aina tarpeellista Ylväyttä ja Jaloutta. Muista vain vaihtaa kanavaa heti kun Noviisi katselee.

 

Opetus: Muuntaumiskyky hyötysuhdanteiden mukaan, keskity maksimoimaan se, AINA!

Siinä tämänkertaiset Opetukset, arvoisat kollegani. 

Kohta on Joulu. Siihen palannemme piakkoin. Muistakaa raksia toive (lue: TAHTO-) listanne siitä ihastuttavasta Mustin ja Mirrin katalogista. Itse säilytän sitä tyynyni alla.

Teidän, Titi.

 

 

Yllättävä takaisku ja katsekontaktia

Titin Pikkukoirakoulu Osa 140.

Viimeaikaiset tapahtumat vaativat jälleen opetustuntia. Selvästi.

Kuten aiemmissa kirjoituksissani olen teitä kollegani ja oppilaani ohjeistanut, maailmassa on paljon paheksuntaa ja halveksuntaa aiheuttavia asioita, kuten nyt vaikka Typerä Isokoirat, Hulttiokakara Miida, Tuhotiikerit, paukapäinen Noviisi, pakkanen, kylmyys, koiran peseminen ja niin edelleen.

Valitettavaa nykymaailmassa on se että inhottavista asioista voi muotoutua uusia ulottuvuuksia, ihan niinkuin geenimanipuloituja ilkeyksiä.
Yksi sellainen on MiniTuhotiikeri.
Ajauduin tähän tilanteeseen varoittamatta, täysin ennakoimatta, sillä oletin olevani matkalla Noviisin toverin, sen suht täyspäisen, luokse, missä viimeksi sain raakaluun. Siellä asuu myös se Bony, kollegani Romaniasta, jonka ilmeettömyys on lähes omaa luokkaani. Yhdessä voimme pönöttää tuntikausia puhumatta, kommunikoiden vain viiksikarvan värähdyksellä ja MaisteriPikkukoirien tietäväsillä, huomaamattomilla katseilla. Täytyykin esitellä teille Maisteriystäväni Bony mitä pikimmin. Sen hampaat ovat kyllä rumat.

Niin, siinä kävi niin että kiipesimme Maisteri Bonyn kanssa yläkertaan, huoneeseen ja Noviisini ja sen Toveri alkoivat välittömästi kikattaa ja hihkua. (lisää materiaalia halveksuttavien asioiden listalle) ja sieltä se tuli, viipotti suoraan kohti minua, pienin Tuhotiikeri minkä koskaan olen nähnyt, ja eittämättä vikkelin! Paholaissalaman lailla se jo kietoutui minuun, pörräsi jaloissani ja puski naamaani. *inhon väristyksiä*
Yritin olla huomaamaton, liikkumatta, hengittämättä, siirtää itseni meditiivisesti tyynyjeni luokse kotiin mutta ei, siellä pysyin, nalkissa tuon Mini Tuhotiikerin ansassa. Maisteriystäväni Bony oli siinä kohtaa jo paennut sängyn alle. Viisas kollegani tietää Opit; "Pelasta aina oma nahkasi ensin".

Kestin kuin Pikkukoira ainakin, siihen asti, kun Mini Tuhotiikeri alkoi leikkiä hännälläni. Johonkin se raja on vedettävä. Turvauduin halpamaiseen, mutta ajoittain välttämättömään konstiin, heittäydyin avuttomaksi ja sumutin Noviisin Toveria, joka viipymättä pelastikin minut Mini Tuhotiikerin ulottumattomiin.

Opetus: Jos olet jossain edellisellä kerralla saanut raakaluun, älä luule sen tarkoittavan yhtikäs mitään.

 

Viime aikoina on ollut sateista. Se on pahasta. Pyrkikää osoittamaan Noviiseillenne mahdollisimman selkeästi mielipiteenne ulkoilusta märässä ilmastossa. Katoaminen sängyn alle on hyvä keino, kuten myös ikivarma Pönötys. Jos Noviisinne kuitenkin on poikkeuksellisen kovapäinen (KRHM, kuten täällä), ota kovat keinot käyttöön, ja lähde ulos, mene sinne hemmetin ankeaan metsään ja seuraa Noviisia aivan kannoilla, hetkeksiskään harhautumatta, häntä maata viistäen. Ja tuijota. Näin.

Kyllä se siitä murtuu.

 

Opetus: Katsekontakti on tärkeä opetuskeino Noviiseihin ja harjoittelulla saat Noviisin kiipeämään puuhun tarpeeksi tiukalla katseella. Tai käynnistämään auton ja viemään sinut kotiin.

Melkein varmaa on, että loppuiltasi sujuu kohtalaisesti.
Näin.

 

Teidän, Titi.

Sijaispikkukoiria ja kesälomahulttioita

Titin Pikkukoirakoulu Osa 139.

Ystävät! Miten olen teitä kaivannut! Paljon, sillä Pikkukoirat eivät käytä huudahdusmerkkejä kuin äärimmäisiä tunteita ilmaistessaan. No niin, rauhoitutaanpa sitten.

Valtakunnassani on ollut kesä. Pitkä ja kivinen kesä. Kuinkas muuten. Joskus haaveilen sijaisesta itselleni, mutta ymmärrättehän, se on lähes mahdotonta. Kuin tunkisi Pikkukoiran pulloon. Tai vaikkapa häkkiin. Mahdotonta.

Sen sijaan että olisin saanut itselleni Maisterisijaisen, kotiini ilmaantui SijaisPikkukoira!  Alku kuulostaa hyvältä, mutta niin, siihenhän se sitten jää.

Tämä SijaisPikkukoira nimittäin sai äärettömät hermorakenteeni kiekumaan tuskasta. Ensin se onneton olento tuli meille muka ikään kuin kodittomana rääpäleenä, onnettomana ja surukatseisena sääliotuksena Bukarestin kaduilta ja Noviisi-harjaantumaton ja naiivi-tietenkin nielaisi syötin ja hemmotteli oliota, leperteli ja lässytti sille. Oksettavaa. Alkuhyssyttelyn hävittyä se olio paineli ulkopihalla Typerien Isokoirien kanssa pallojen ja keppien perässä. Noviisi hihkui riemusta. Minä häpesin. Onko mitään pahempaa kuin Pikkukoiran vartaloon verhoutunut Typerä Isokoira? Kuin susi lampaan vaatteissa!

Toinen huono puoli tässä SijaisPikkukoirassa oli se, että Minä-Jouduin-Jakamaan-sen-Kanssa-Pikkukoira-asioita. Kuten etupenkkipaikkani autoillessa ja mikä vielä pahempaa, tyynyni. Tässä kohtaa sanat pettävät minut. Katsokaa.

Alemmassa kuvassa saatatte huomata hermojeni säikeiden näkyvän kitalaessani riekaleina.

Kolmas huono puoli (voi, näitä riittäisi arviolta sataankolmeenkymmeneen saakka) oli se, että Noviisi Paukapää keksi nälkäkurkimaista SijaisPikkukoiraa katsellessaan laittaa minut dieetille. HAHAH. Tiedätte tietenkin miten se tarina loppui. Lyhyeen. Ei siitä sen enempää. Krhm.

No, kaikki pahakin loppuu aikanaan. SijaisPikkukoira löysi oman paikkansa maailmassa ja meni sinne. Hyvä niin. Heippa hei vaan.
Opetus: Kun luulet tulevasi hulluksi, katso, uusi päivä on nouseva. Se on mahdollisesti vielä pahempi kuin edellinen.

Sillä eihän ne vitsaukset siihen lopu. SijaisPikkukoiran lähdettyä jäljelle jäi oma tarkkisluokkani. Siinähän sitä onkin. Noviisi on ollut poissa leivänsaantipalkkahommista vähän aikaa ja kahden vuoden (KYLLÄ, huomenna olen ollut tässä Noviisitaloudessa KAKSI vuotta Ylimpänä Pikkukoirana!) ankaran kurinpidon jälkeen ilahduin loivasti huomatessani että kesälomailu tarkoittaa pidempiä aamupalvomisia ja enemmän henkilökohtaisia ulkoilukävelytyksiä. Ikävä kyllä, se tarkoittaa myös enemmän pihalla olemista ja TIK:ien aivovammapuuhailua.
Typerin Hulttiokakara Miida-se välkyistä välkyin-on nyt sitten löytänyt totisesti itsensä. Se ei pysty olemaan ilman sitä räävitöntä, limaista, mutaista, haisevaa palloaan juuri nanosekuntia pidempään. Minne tahansa katsonkin, siinä se on. Olen haudannut noita ällöttäviä esineitä monta, mutta vielä jokunen on Hulttiokakaran ulottuvilla. Odottaakapa vain, ei ole kauaa.

Opetus: Tuhotiikerien aitauksen kautta pääsee näppärästi yöaikaan hiippailemaan oksetusesineiden hävitystöihin. Muistakaa kommandopipot, ovelat Pikkukoiratoverini.

No mutta, jotain miellyttävääkin tähän väliin. Eräs lempi MiniNoviiseistani yllätti minut tarkkanäköisyydellään tässä mennä päivänä. Vierailin hänen luonaan Noviisini kera ja kas, MiniNoviisi oli ollut varsin ajattelevainen ja osoitti siis suurenmoista oppimiskykyä tarjoilemalla minulle teetä ja Pikkukoiran arvoisia Herkkukeksejä aivan oma-aloitteisesti. Hurmaavaa.
Opetus: MiniNoviiseissa ON tulevaisuus.

Noin. Nyt olen aivan uupunut. Tämä opetustyö on niin raskasta ja palkitsemishetket harvassa. Onneksi niitäkin kuitenkin on. Yksi sellainen oli kun MummuNoviisi osti minulle uuden Kauneusunikorin. Tai tuhotiikereille se kai alunperin oli, mutta neuvottelut oli melko rivakasti neuvoteltu. Kori on minun, oi kyllä.

Opetus: Missä palkka piilee, ota se. Olet ansainnut sen.

Kauniita unia rakkaat kanssakulkijani.

Teidän, Titi.

Maan naisia ja huolestumista

Titin Pikkukoirakoulu Osa 138.

Kuten facebook insertissäni jo innokkaimmille oppilailleni informoinkin, kulunut viikonloppu oli täyttä työtä, aherrusta ja pakerrusta.
Meillä oli vieras, maan naiseni Carmen Romaniasta ja myönnän kokeneeni välitöntä yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. Kertakaikkiaan upealla tavalla koulutettu ihminen! Haluaisin todella tavata hänen Pikkukoiransa, meillä voisi olla paljon puhuttavaa.
Olin Carmenia vastassa perjantaina lentokentällä ja suostuin istumaan hänen sylissään kotimatkan. Carmen rapsutteli minua oikeaoppisesti kahdella kädellä osoittamistani kohdista 1 h 45 min.
Kotiin päästyämme Typerät Isokoirat tietysti jälleen kompuroivat innostuksesta toisiinsa ja häpesin silmät päästäni, mutta Carmen suhtautui niihin kovin huolettomasti.

Harkitsen Noviisin vaihtoa, sillä oma Noviisini ei ole ymmärtänyt vielä tässä ajassa sitäkään että rakastan olutta. Carmen ymmärsi, vaikkakin jouduin käyttämään tarkoitusperieni perille saattamiseen melko rahvaita keinoja.

Minä, Carmen ja olutta.

Lauantaina TIK:at jäivät kotiin ja me lähdimme Noviisin ja Carmenin kera Tampereelle tapaamaan kaupunkilaiskoiria ja -ihmisiä. Ai niin, olihan se Norsu niistä mukana, se Roomeo, mutta se on yksin ollessaan suht harmiton. Ja kömpelö, sen voi helposti eksyttää.
Se olikin ihan mukavaa, se puistoilu. Sain kakkua ja moni henkilö oivalsi automaattisesta auktoriteetistäni minun olevan Erityinen Pikkukoira. Kyllähän se huokuu ympäristöön, onhan se toki selvääkin.

kuva: J.Lindfors

Ainoa huolenaiheeni oli tietenkin Noviisin tolkuton ja ailahtelevainen käytös. Meidän täytyy harjoitella kaupunkiolosuhteissa käyttäytymistä vielä paljon.
Aika ajoin Noviisi oli paikallaan ja keskusteli ihmisten kanssa sujuvastikin, mutta sitten tapahtui taas jokin niksahdus ja Noviisi paineli paikasta toiseen lainkaan huomioimatta syyttävän moittivaa tuijotustani. Välillä mietin pitäisiköhän Noviisi luonnetestauttaa, jospa kyse onkin huonosta hermorakenteesta?

Hetkittäin huolestuin jopa hieman totuttua enemmän, kun Noviisi katosi aidan toiselle puolelle ilman valvontaani. Onneksi jotain on ehkä jäänyt kivikovaan Noviisin takaraivoon itämään, pelkoa ja kunnioitusta ehkä, että ymmärsi palata takaisin kohtuullisen pian.

kuva: J.Lindfors

Läksytin tietenkin Noviisin. Rankalla tassulla.
Julkisella paikalla en kuitenkaan arvolleni sopimattomasti alkanut riiheämään vaan sovimme jatkavamme asian käsittelyä kotona ja vannotin Noviisia käyttäytymään lopun päivää. Annoin armon käydä siis tavallaan oikeudesta, jälleen kerran. *huokaus*

kuva: J.Lindfors

Tämän kaiken jälkeen tarvitsin luonnollisesti omaa aikaa saadakseni mielenhallintani takaisin täydelliseen tasapainoon. Samalla osoitin muille koirille (paikalla oli monta tavallisen tahvoa TIK:aa) järkkymättömän oivallisuuteni ja erilaisuuteni. Pikkukoiralla on tasonsa.
Opetus: Erottaudu aina joukosta.

kuva: J.Lindfors

Joukot. Säilyttäkää ylpeytenne!

Teidän, Titi.

Kaupunkilaispoikia ja vaatetusasioita.

Titin Pikkukoirakoulu Osa 136.

Näin Helatorstaina ajattelin ohjata teitä, hyvät Oppilaani, kahden aiheen tiimoilta. Kumpikin aihe on varsin miellyttävä oikein prosessoituna ja koulutetun Noviisin kanssa, joten lukekaa tarkoin ja painakaan asiat mieleenne. Kuten tietenkin aina. Helpotatte vaativaa Pikkukoiran elämäänne.

Ensinnäkin, Pikkukoiriahan on laajalti ympäri Suomea ja muuta maailmaa. Itsehän olen tälläinen Bukarestin kasvatti, joten osaan taiteilla intrenationaalisen sivistyneesti tilanteessa kuin tilanteessa.

Viime viikonloppuna tapasin nuoren miehen Espoosta, sellaisen huolettoman kevytkenkäiseltä aavistuksen vaikuttavan pojankolpin, jolla on vielä valitettavan pitkä matka Pikkukoiramaiseen sielunelämä-ajattelutapaan. Joitain hienoisia vivahteita Kolpissa häivähti ajoittain kyllä, kuten silloin kun hän ei lotkauttanut korvaansakaan Noviisinsa kutsuille tulla luokseen. Se on Noviisi kuka tulee luokse. Hyvä Kolppi.
Pääsääntöisesti kuitenkin tein tarkan huomion että maaperä Oppikoulun Opeille on vielä karkeasti sanottuna vastaanottamaton ja maaperää tulee vielä hieman muokata ennen kuin Kolppi voi aloittaa Oppikoulun.
Niinpä analysoin viisaasti jälleen kerran että minun on uhrauduttava ja laskeuduttava Kolpin tasolle, jotta hän kokee yhteenkuuluvuuden ja lämminhenkisyyden tunteen ja näin luottamuksen kautta hän sitten oivaltaa kunnioittaa minua ja pääsee ottamaan ensiaskeleet Oppikoulussa.

Maaperän pehmitystä, kas näin.

Todennäköisesti palaamme vielä aiheeseen ja seuraamme Kolpin edistystä Pikkukoirakoulun alaluokalla.

Sitten toiseen aihepiiriin.
Viime sunnuntaina ihastutin läsnäolijoita hurmaavalla persoonallani Vantaalla pr-tehtävissä ja päivä menikin muuten varsin hyvin, mutta loppuvaiheessa Noviisilla meni taas yksi vaihde yli ja se keksi ne myynnissä olleet koirien varusteet. OiVoi.
Tätä aihetta on kyllä käsitelty meilläkin jo useaan otteeseen ja olen saanut karsittua Noviisin vaatteista ne kaikkein noloimmat kapineet mutta jonkin verran vielä meillä on epäselvyyttä (lue: Noviisin paksupäisyyttä) Pikkukoirien pukeutumisesta. Yleisohjehan on siis se, että Pikkukoirat pukeutuvat jos tahtovat ja omalta osaltani voi kertoa etten yleensä ottaen tahdo. Olen toki kuullut pukeutumisesta diggaavista (Hmph, sanontatapa jäi mieleeni Hulttikokara Miidan kielenkäytöstä, huolestuttava seikka johon tulee paneutua seuraavissa jaksoissa) Pikkukoirista, mutta itse arvovaltaisena Tutorina arvostan enemmän luonnollista viehätysvoimaa ja vapauden tunnetta ympärilläni, kuin imagoa kohottavia kapistuksia ja pahimmillaan naurettavia hörhötyksiä. Uskottavuuss, Pikkukoira kollegani, uskottavuus!
Noviisi siis alkoi hypistelemään niitä myytäviä tavaroita ja tiesin varautua pahimpaan. Ja kyllä, niinpä niin, sieltähän se sitten tuli, silmät kiiluen, kädessää mitä kummallisimpia virityksiä. Noh, varmasti ne ovat aivan toimivia jollekin toiselle, joka muistuttaa käytökseltään enemmän TIK:aa (Typerää IsoKoiraa).

Opetus: Jähmety, tuijota seinää, ulkoista itsesi niin kestät tilanteen ja viestität Noviisille ettei missään tapauksessa tule kuuloonkaan. Pönötyksestäkään ei näissä tilanteissa ole haittaa.

Lapsellista!   kuva:Nelli Järvinen

Armottoman kammottavaa! PÖNÖTÄ tosissasi!   kuva: Nelli Järvinen

Jos Noviisi vaikuttaa ääliömäisen päättäväiseltä, helpoimmalla pääset hyväksymällä jonkun vähiten hirvittävän tarvikkeen. Kas näin. Käyttäydy rennosti.
Huom, kotioloissa voit huomaamatta jättää uuden tarvikkeesi Hulttiokakara Miidan ulottuville, ja kas, ongelma on kadonnut. Harmi vain että Hulttiokakara senkun on ja pysyy.

Olkoon sitten.    kuva: Nelli Järvinen

Oivallista Helatorstain jatkoa teille. Minulla on nyt ohjelmassa Noviisin käskytys, mieleni tekee ulkoilukierrokselle saatettuna punaisella fleksilläni.
Muistakaa kuka määrää tahdin!

Teidän, Titi.