Halloween, seriosly?

Opetusjakso 146.

Pyhäinpäivä ja sitä edeltävä viikko olisi oikeasti Pikkukoiramaassa selkeästi rauhoittumisen ja mietiskelyn aikaa. Pyhää aikaa, ymmärrättekö? Ollaan hissuksiin ja syödään kanafileitä.

Vaan ei. Ei ei ei. Ei meillä.
Noviisilla alkaa taas lähteä hommat ihan tassusta. Tai mitään alkaa, lähti jo.
Tällä viikolla nimittäin ensinnäkin minut pakattiin autoon sen lammasnaamaisen kirahvin kanssa. Miidaksi sitä toiset kutsuvat. Matka vei Helsinkiin.
Siellä sitten ymmärsin että minut oli ilmoitettu osallistumaan koirien muotikuvauksiin.

Noviisi tärisi innosta ja ihmiset hihkuivat ihastuksissaan. Minäkin tärisin. Raivosta.
Siinä vaiheessa, kun ne pukivat minut keltaiseen toppatakkin, missä oli karvareunus, lähdin menemään. Poistuin tilanteesta tyynen rauhallisesti. Ehdin hotellin respan nurkalle, mistä arvelin löytäväni taksin tilauspaikan, kun Noviisi kaahotti perään ja ovelasti houkutteli takaisin jollain erityisen petollisilla kani-herne-peruna-raksuilla.

Tässä päivän kuvasaldoa. Kertokoon ne kaiken mitä tästä hävyttömästä kuviosta olen mieltä.

Oletteko koskaan nähneet mitään typerämpää? Kaikki muu olisi vielä ollut korjattavaissa Noviisiin kohdistuvalla pitkällä kiduttavalla jääkaudella, mutta tonttulakki-kohdassa ylitettiin raja. Aloin punoa suunnitelmia.


No, pääsimme sitten jotenkin ihmeen kaupalla kotiin sieltä paikasta ja hautauduin tyynyihini.

Saapui Pyhäinpäivä. Noviisi siinä räpelsi menemään pitkin päivää ja jossain vaiheessa se sai ajatuksen kaivaa kaapista erilaisia vermeitä.
Tämä verme oli tarkoitettu luokkani tarkkisosastolle, Paksupää Anterolle, koska se luulee olevansa Batman. Verme oli sitten sille liian pieni. Niin kai, koska sillä on niin paksu pää.

Vielä hienoisesti hymähdellessäni Noviisin yritykselle pukea vermettä Anterolle, jonka aivottomat silmät pyörivät pajatsoa päässä siinä vaiheessa, kääntyi Noviisi minua kohti verme kädessään. Lopun arvaattekin.

Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä.

Huomenna Noviisi saa lähteä. Pakkailen tässä sen laukkua, ottakoon kumisaappaansa mukaan ja menköön Romaniaan, kotimaahani. Siellä viikon koiratarhoilla vietettyään uskoisin sen tulevan nöyränä oppilaana takaisin. On sen opittava kuuntelemaan, kertakaikkiaan.

Opetus: Rajat on vedettävä, hyvät Pikkukoirakollegani! Ja jos ne ylitetään, saa Noviisikin ylittää rajan. Passi kouraan ja ulos ovesta. Eristä se laumasta.


Palkkasin tänne meille siksi ajaksi Hovimestari-Noviisin.
Se on Noviisien eliittiä, tarkoitettu nimenomaan tälläisiin äkillisiin hermorakenteita repiviin tilanteisiin. Hovimestari-Noviisi on erityisen rauhallinen ja lempeä, eikä se kaahota tai huuda. Se silittelee ja pöyhii tyynyjä. Ja valmistaa uunissa minulle maksapalleroisia. Ja sanoo Paukapäälle että mene pois.


Teidän, Titi