Halloween, seriosly?

Opetusjakso 146.

Pyhäinpäivä ja sitä edeltävä viikko olisi oikeasti Pikkukoiramaassa selkeästi rauhoittumisen ja mietiskelyn aikaa. Pyhää aikaa, ymmärrättekö? Ollaan hissuksiin ja syödään kanafileitä.

Vaan ei. Ei ei ei. Ei meillä.
Noviisilla alkaa taas lähteä hommat ihan tassusta. Tai mitään alkaa, lähti jo.
Tällä viikolla nimittäin ensinnäkin minut pakattiin autoon sen lammasnaamaisen kirahvin kanssa. Miidaksi sitä toiset kutsuvat. Matka vei Helsinkiin.
Siellä sitten ymmärsin että minut oli ilmoitettu osallistumaan koirien muotikuvauksiin.

Noviisi tärisi innosta ja ihmiset hihkuivat ihastuksissaan. Minäkin tärisin. Raivosta.
Siinä vaiheessa, kun ne pukivat minut keltaiseen toppatakkin, missä oli karvareunus, lähdin menemään. Poistuin tilanteesta tyynen rauhallisesti. Ehdin hotellin respan nurkalle, mistä arvelin löytäväni taksin tilauspaikan, kun Noviisi kaahotti perään ja ovelasti houkutteli takaisin jollain erityisen petollisilla kani-herne-peruna-raksuilla.

Tässä päivän kuvasaldoa. Kertokoon ne kaiken mitä tästä hävyttömästä kuviosta olen mieltä.

Oletteko koskaan nähneet mitään typerämpää? Kaikki muu olisi vielä ollut korjattavaissa Noviisiin kohdistuvalla pitkällä kiduttavalla jääkaudella, mutta tonttulakki-kohdassa ylitettiin raja. Aloin punoa suunnitelmia.


No, pääsimme sitten jotenkin ihmeen kaupalla kotiin sieltä paikasta ja hautauduin tyynyihini.

Saapui Pyhäinpäivä. Noviisi siinä räpelsi menemään pitkin päivää ja jossain vaiheessa se sai ajatuksen kaivaa kaapista erilaisia vermeitä.
Tämä verme oli tarkoitettu luokkani tarkkisosastolle, Paksupää Anterolle, koska se luulee olevansa Batman. Verme oli sitten sille liian pieni. Niin kai, koska sillä on niin paksu pää.

Vielä hienoisesti hymähdellessäni Noviisin yritykselle pukea vermettä Anterolle, jonka aivottomat silmät pyörivät pajatsoa päässä siinä vaiheessa, kääntyi Noviisi minua kohti verme kädessään. Lopun arvaattekin.

Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä.

Huomenna Noviisi saa lähteä. Pakkailen tässä sen laukkua, ottakoon kumisaappaansa mukaan ja menköön Romaniaan, kotimaahani. Siellä viikon koiratarhoilla vietettyään uskoisin sen tulevan nöyränä oppilaana takaisin. On sen opittava kuuntelemaan, kertakaikkiaan.

Opetus: Rajat on vedettävä, hyvät Pikkukoirakollegani! Ja jos ne ylitetään, saa Noviisikin ylittää rajan. Passi kouraan ja ulos ovesta. Eristä se laumasta.


Palkkasin tänne meille siksi ajaksi Hovimestari-Noviisin.
Se on Noviisien eliittiä, tarkoitettu nimenomaan tälläisiin äkillisiin hermorakenteita repiviin tilanteisiin. Hovimestari-Noviisi on erityisen rauhallinen ja lempeä, eikä se kaahota tai huuda. Se silittelee ja pöyhii tyynyjä. Ja valmistaa uunissa minulle maksapalleroisia. Ja sanoo Paukapäälle että mene pois.


Teidän, Titi

Reklamointia, vanikuvia ja uutuutena kärähdys-toiminto

Opetusjakso 145.

Kuten voinette arvata, tiedossa on tänäänkin niin hyviä, kuin huonojakin uutisia. Ja huonoja uutisia.

Noviisi on nyt sitten aloittanut sellaiset leivänsaantihommat osittain, että se on täällä maisemissa entistä enemmän. Hyvää tässä tilanteessa on se, että paukapää ei enää kaikkina tuskanparahdus-aamuina höykytä minua epäpikkukoiramaiseen kidutusaikaan ulos pakkaseen.
Se on uskomattoman työn takana saada Noviisin kalloon taottua että Pikkukoirat voivat aivan hyvin pidättää 18 tuntia. Celsiuksista riippuen. Nyt kun ilmasto on taas viilenemään päin, täytynee kohentaa aiheen opiskelua entisestään.
Kasvattakaa kynsiä, hyvät Pikkukoiratoverini. Pitäkää kiinni tyynyistänne ja peitoistanne viimeiseen saakka.

Huonona puolena mainitsen tässä kohtaa välittömästi sen, että Noviisin ajankäytön jakaantuessa väljemmin, se saa kaikenlaisia ajatuksia. Tänään ulkoilin Umpikallo Anteron kanssa. Ei hyvänen aika sitä häpeän määrää.

Tälle Umpikallon Batman-pannan suunnittelijalle sinne KanaShopiin arvoisammin lähettäisin sellaisia reklamointiterveisiä, että ei haittaisi suuremmin, jos nämä tuotteet olisivat hieman vähemmän kestäviä. Voisi vaikka päästä livahtamaan teille tietymättömille tälläiset täysin suunnistuskyvyttömät Typerät Isokoirat. Ihan noin vain, hupsista heijaa.
Kaikissa tapauksissa tulen kieltämään, jos minulta tiedustellaan syytä pieneen nököhampaan kuvioon kaikissa Umpikallon talutuslaitteissa.


Sitten ihan tälläinen arkipäiväinen tilanneopetus teille ystävät.
Viltillämakoilu on Pikkukoiran oikeus. Mikäli siihen tulee TIK-jäsenistö melttoamaan huolestuttavalle etäisyydelle, suorita Toimenpiteitä. Kärähdä. Kyllä, kärähdä. Syökse tulta kidastasi ja kas. Oheisesta kuvakaaviosta näette toiminnon käytänteet.

Huono tilanne.

Parempi tilanne.

Paras tilanne.

Saitte varmaankin juonesta kiinni? Muistakaa että harjoitus tekee mestarin!


No niin, meillä alkaa täällä iltapuuhat. Täytyy sammuttaa Isokoirilta valot ja paimentaa Tuhotiikerit koloihinsa nukkumaan. Ja sitten täytyy repiä Noviisi sen tietokonelaitteen äärestä pöyhimään tyynyäni ja hyräilemään Pikkukoirien iltalaulua.


Loppuun vielä pari vanikuvaa. Vai miksi näitä modernissa maailmassa sanotaan?


Teidän, Titi

Erityispedagogiikkaa ja MiniNoviiseja

Opetusjakso 144.

Viikonloppu on kulunut seinää tuijottaessa. Se on zen-henkinen metodini yllättäviä tilanteita varten. Myös tyynyhautautuminen auttaa ajoittain kestämään elämän eteen tuomia rajuja haasteita. 
Luokkani uusin oppilas, Sara, oli perjantaina lääkärissä. Sen diagnoosi oli selkeä, "lievästi kehitysvammainen".

Tämän diagnoosin toki olisi voinut tehdä vaikka ihan katsomalla oheista kuvaa ja käyttää nekin rahat maksapalleroisiin ja erikoistyynyihin. Lähes puolen vuoden koulutuksen jälkeen se onneton möhkäle on nimittäin edelleen näin lähellä Tyynyäni.

Pahoittelen kuvan laatua. Noviisin syytä sekin.

"Näköpuutoksen lisäksi on mahdollista, että koiran keskushermoston toiminta on normaalia kehittymättömämpää. Jos koira oppii, vaikka ehkä tavanomaista hitaammin, eikä muita oireita ilmene, sen elämä on jokseenkin normaalia."

Minullehan tässä ei ollut mitään yllättävää. Vajakki, olen sanonut niin alusta saakka. Lievää järkytystä aiheuttaa ainoastaan lääkärin epikriisi, jota olen lukenut lukuisia kertoja.

"normaalia kehittymättömämpää"?- Jos lähtötilanne on Typerä Isokoira, niin miten voi ajatella siitä olevan enää kehittymättömämpää tasoa?

"tavanomaista hitaammin"- Ei mahdollista. Ajanlasku loppuu kesken.

"jokseenkin normaalia"- Niinkö? Tervetuloa kokeilemaan.

Kyllä tässä yhteiskunnassa on vielä niin valtavia pikkukoirasivistysaukkoja, että se pistää miettimään, onko kaikki tekemäni työ kulunut hukkaan? Heikompi Pikkukoira voisi masentua ajatuksesta, mutta itsenihän haasteet vain piiskaavaat eteenpäin.

Meillä on siis nyt täällä kotiluokalla Tornado Täystuho Antero, se umpikallo.
Sitten on Lammas Miida, tuo kirahvin ja laaman sekoitus, myös luonteeltaan, ulkonäöstä puhumattakaan ja sitten tämä Vajakki Sara, nyt ihan virallisestikin.

"Erityispedagogiikka on laaja tieteenala, joka pyrkii löytämään vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien koirien oppimaan auttamiseen soveltuvia teoreettisia lähestymistapoja, toimintamalleja ja käytänteitä, sekä tutkii oppimistilanteissa poikkeavasti käyttäytyviä ja poikkeavan lahjakkaita oppijoita. (lahjakkaita ei ole vielä näkynyt, Titin huom.)
Erityispedagogiikassa sovelletaan kasvatustieteen, psykologian, lääketieteen eräiden osa-alueiden, yhteiskuntatieteiden ja Pikkukoirakoulu-opin saavutuksia.      
Suomessa erityispedagogiikkaa voi opiskella Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa ja Toijalassa yksityisopetuksessa.
Valmistuneet toimivat yleensä erityisluokanopettajan, erityisopettajan tai Pikkukoirakoulun Ylimmän Johtajan tehtävissä."
Lähde: TitiPedia

Että kuten olen kuullut vulgaaristi sanottavan, näillä mennään. Huomenna etsin Vajakille jotain neliön mallisia palikoita, joita se saa opetella kasaamaan päällekkäin. Tavoitteen voi asettaa kahteen palikkaan.

------------------------

Sitten hieman positiivisempia uutisia.

Minä ja Noviisi vierailimme pitkästä aikaa MiniNoviisilassa. Se on aina miellyttävää. Nythän niitä on kaksi niitä MiniNoviiseja. Vähän isompi ja vähän pienempi.
Niissä on se hyvä, että niitä on kouluttanut alkutekijöistä lähtien paitsi tietenkin minä, myös varsin ansioitunut JuustoNoviisi. Siinäpä varsinainen lahja Pikkukoiramaailmalle. Noviisi, joka oma-aloitteisesti tarjoilee aina vierailulla juustoa. Harvinaisen hyvin koulutettu tapaus.

Nämä MiniNoviisit ovat teräviä tapauksia. Niillä on prioriteetit iskostuneena syvälle ytimeen. Pienemmän tapauksen kolmas opittu sana oli "Titi" ja lähes poikkuksetta he tiedustelevat läsnäoloni puutteen syytä, jos Noviisini, tuo vätys, erehtyy joskus vierailulle ilman minua. Sillä lailla.

Viime vierailulla opetin MiniNoviiseille rauhoittumista. Telkesin ne aloilleen. Kas näin.

Koska käytän koulutuksessani positiivisia metodeita, palkkioksi hyvin suoritetusta oppitunnista MiniNoviisit saivat antaa minulle juustoa.


Ilahduttavaa kun uudessa sukupolvessa on toivoa, eikö?


Mukavaa viikon alkua, kaikesta huolimatta.


Teidän, Titi

Syksy, uusi lukukausi

Opetusjakso 143.

Syksyllä, kun mininoviisit kilpailevat taas uusien reppujen ja penaalien ja tennareitten parissa ja kontaktimuovi haiskahtaa, on aika aloittaa uusi lukukausi myös täällä Pikkukoirakoulussa.

Meillähän on täällä kotiluokallani uusi oppilaskin. Tai no tulihan tuo jo keväällä, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä, sillä se ei edisty. Lainkaan. Siis lain-kaan. 

Kutsuvat Saraksi. Minä vajakiksi. Ja tästä on sitten ihan turha yhdenkään isokoiraliiton edustajan pillastua. Vajaa se on, minkä sille voi. 

Vajakki Sara siis tuli Romaniasta. Mistäpä muualtakaan. On se ihme ettei ne koirat lopu sieltä jo. 

Mätkähti tänne hortoilemaan, tuo onneton tunari. Ei se paljoa ymmärrä, mutta siinä on puolensa. Se nimittäin on aika harmiton ja ikäluokassaan Tornado Täystuho Anteron ja sen lampaannaamaisen Miidan yläpuolella.

Siihen se mätkähti.

Muuten kaikki on aikalailla ennallaan. Huonot asiat pysyvät huonoina...

... ja toisaalta tietyt seikat ovat lyöneet läpi Noviisin umpiluuhun.

Hirveä hommahan näiden kaitsemisessa on. Välillä meinaa usko loppua, mutta uusi päivä koittaa aina. Joskus edellistä karmeampana, sillä toisina päivinä me "menemme reippaasti metsään". Huoh. 

Metsätilanteissa muista edelliset opit, murhakatse, säälilaahustus ja autollejuoksu. Uutuutena esittelen tässä 

pakopaikan tähyämisen. Kiipeä korkealle ja odota pelastusta. MediHeliä tai jotain.

Näin. 

Opetus: konstit on monet, sanoi Pikkukoira, kun Noviisin selkärangalla pöytiä pyyhki. 

Teidän, Titi

Joulupäivän kauhuspesiaali

Titin Pikkukoirakoulu Osa 142.

Taustatilanteesta

No niin no niin.
Lienee tullut aika joulumielen merkeissä katkaista sinänsä varsin kiehtovat huhut, joita maailmalla kuulen liikkuneen katoamisestani.
Nepalin Ylin Pikkukoiraluostari on toki lähestynyt minua Tyynysviitti-kutsuineen ja ei se maailmanympärys matka kuumailmapallolla, joka on koristettu jättimäisellä The Titi-figuurillakaan kaukaa haettua ole. Eskimohommiin ei kai kukaan uskonutkaan? Millainen Pikkukoira nukkuisi jäätiköllä?

Täällä minä olen. Toijalassa.
Tarkkisluokassani on ollut haasteellinen vuosi. Siis jopa tavanomaista haasteellisempi. Odottakaas kun kuulette.

Vuoden alkupuolella koin harmillisen takaiskun, kun luokkani pisimmälle (noh, mihin sitten verrataan...) tumpeloineet raggarit lähtivät peräkanaa Sateenkaariluokalle. Möhkäle Roomeo ja Narttumainen Nefe luistivat siis uudelta lukukaudelta ja syöksivät Noviisin ja jäljelle jääneen luokan kaaokseen. Sinänsä ikävä tilanne.

Narttua saattamassa. Kuva: J.Lindfors

Vaan, kuten kokeneemmat seuraajani jo aavistavatkin, mikään ei ole niin huonosti, ettei tilanne voisi pahentua.
Vasta rämpiessäni epätoivon suossa yrittäen karrikoidusti sanoen karistaa jäljelle jääneen Typerän Isokoira Miidan kannoiltani roikkumasta, vastaan tuli puu, jota ei voinut ohittaa, eikä kiertää. Umpikalloinen Antero saapui luokalleni huhtikuussa 2014. Romaniasta se tuli, ja siihen meidän yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Ensipäivien aikana tiesin, nyt on tosi kyseessä. Tähän tapaukseen tarvitaan järeitä konsteja ja koko Pikkukoiruuteni Pikkukoiramaisuus.

Järkytyksen alkulähteillä, huhtikuu 2014

Pahimmista pahinta on ollut seurata TIK:ien laumaantumista. Sanonta, "joukossa tyhmyys tiiviistyy", on viety aivan uudelle tasolle.

Luokkani. Itku.
Kuva: J.Lindfors

Näistä lähtökohdista olen siis joutunut kohtaamaan tämän vuoden.
Niin, ymmärtänette nyt syyni hiljaisuuteen. Olen punonut opetussuunnitelmia.


Toimintaa ja palauttelua

Vierivä Pikkukoira ei sammaloidu. Siispä toimeen.

Aloitin työstämisen Umpikallosta. Se kaahotus oli eliminoitava fyysisestä vaikutuskentästäni välittömästi. Kaksi metriä, siihen vedin rajan minun ja Umpikallo-Anteron väliin.
Alku oli kinkkinen. Umpikalloon ei mahdu paljoa. Niinpä jouduin tiputtamaan sen sängystä lukemattomia kertoja ja jopa turvautumaan brutaaliin irivistykseen muutaman kerran. Joskus on vain pakko vajota oppilaan tasolle, jotta ne saa ymmärtämään.
Sängystä tiputtelut saivat sen verran taottua järkeä Anteroon, että se alkoi hidastaa kohti kaahottaessaan. Millimetri millimetriltä etäisyys piteni.

Opetus: Kaiken A ja O on johdonmukaisuus ja päättäväisyys. Tiedä mitä tavoittelet! Älä hyväksy!

Umpikallon nujerrusta.
Kuva: J.Lindfors

Kun Umpikallo-A alkoi tointua ajoittain tasolle, jossa en enää joka yö harkinnut sen valtimoiden viiltelyä palasiksi hitaasti ja tuskallisesti, huomasin sivuvasemmalla piilevän uuden riskifaktorin.
Keskittyessäni armottamasti yhteen suureen ongelmavyyhtiin, alkoi Noviisi oireilla.

Myönnän olleeni äärimmäisen pettynyt. Yli kolmen vuoden päivittäisen koulutuksen jälkeen tuntui, kuin vesi valuisi Noviisi-hanhen selkää pitkin tuosta noin vaan. Osittain syyllistän tästäkin sitä Anteroa. Sen vaikutukset ovat olleet tsunamiin verrattavaa tuhoa hyvinvointialueillani.

Tässä, oppilaani, on muutama esimerkki siitä, milloin Pikkukoira-hälytyskellojen on syytä alkaa kirkua.

Ulkoilua TIK:ien kanssa? EI!

Pipomallina? EI!

Rajattua sohvatilaa? EI!

Kimppalenkkeilyä TIK:ien kaverien kanssa? NO EI!

Huokaus. Toimenpiteisiin oli ryhdyttävä viipymättä.

Lähestyin ongelmatilannetta ennennäkemättömällä tavalla. Arvasin sen hämmentävän Noviisin. Aloin kuntoilla. Fyysinen tilanihan on luonnollisesti rautainen, joten sen puoleen en tarvitse kuntoilua, mutta Noviisin kurinpalautustoimissa kaikki keinot ovat sallittuja. Lisäksi, koska kohdalleni on osunut surullinen nopealiikkeinen ja ajattelematon Noviisi, tuumin, ettei lisävauhdista ole haittaa.

Niinpä aloin reenata.

Opetus: Etsi uusia järkytyskulmia. Toimii paremmin kuin jääkausi!

Intervallikiihdyttelyä.
Kuva: J.Lindfors

Alamäki-istumista. Kehittää koordinaatiota.
Kuva: J.Lindfors

Noin. Noviisin raapiessa harvaa päätään ja höpistessä verikokeista ja kuumeen mittauksesta tiesin olevani lähellä murtumispistettä. Se ei kestä paljoa nimittäin.
Viimeinen silaus on vanha kunnon selän takaa isku ja naamaselätys.

Naamaselätys.

Nyt menee jo paremmin. Olen luottavainen alkavan vuoden suhteen.

Kiitos kaikille minua vuoden aikana muistaneille, teitä on paljon. Olen saanut ilahduttavasti myös viestejä Pikkukoirakollegoiltani ympäri Suomen, miten he ovat soveltaneet menestyksekkäästi metojedani omiin Noviiseihinsa! Ihastuttavaa! Kun tältä ryhmältäni ehdin, kerron teille tästä lisää.


Mielekästä ja tyynyjen täyteistä joulun aikaa teille toverit!


Teidän, Titi

Lajityypillistä elämää

Titin Pikkukoirakoulu Osa 141.

Aloitamme tänään poikkeuksellisesti Oppitunnin pehmeillä metodeilla.
Aiemmin aihetta on käsitelty Noviisin osalta aiemmassa kirjoituksessa täällä: http://titinpikkukoirakoulu.blogspot.fi/2012/10/pehmeita-metodeja.html

Tällä kertaa perehdymme kuitenkin pehmeiden metodien soveltamiseen TIK:iin (koska edellisestä Oppitunnista on aikaa, muistutan heikkolahjaisimpia oppilaita lyhenteen TIK tarkoittavan Typeriä Isokoiria, tietenkin).
Alustuksena on kerrattava yksinkertainen sääntö siitä, että TIK:iin kaiken kaikkiaan soveltuu parhaiten hyvin yksinkertaiset, selkeät ja maallisen matalat opit. Niiden aivo-, resurssi-, käsitys- tai yhtään mikään kapasiteetti kun ei vastaanota mitään alakoulumaisen tasotonta enempää.

Siksi yleinen opettaminen on suositeltavaa säilyttää vuodesta toiseen tasolla "Mene pois", "Pidä pallosi" ja "Rauhoitu!". Hirveän turhauttavaahan se on ajoittain, mutta tässä Pikkukoirakoulun vaiheessa jo moni teistä seuraajistani on opiskellut huomattavan runsaasti mielenlujuutta, mitä tässäkin osiossa tulemme tarvitsemaan.
TIK:at ovat siitä surullisia, että ne tarvitsevat välillä myötäkarvaan silitystä. Noh, noh, kukapa ei. Pikkukoirille tämä etuus tulee luonnostaan käänteessä kuin käänteessä, mutta TIK:en suhteen se on pidettävä asioissa.

Hyvä Pikkukoiratoveri, sovella siis pehmeitä metodeita noin kaksi kertaa vuodessa ja ole omille TIK:si hellä ja lempeä, yleisen välinpitämättömyyden sijaan. Siedä ne tyynyjesi lähellä ja käytä rauhoittavia signaaleja kunnes ne taintuvat.

Opetus: Ikinä ei tiedä koska tarvitset vastapalvelusta.

 

Sitten siirrymme ulkoiluasiaan. Syksy ja alkava talvi on ollut harmillisen kostea, kolkko ja pimeä. Nämä ovat niitä kuukausia kun Pikkukoirat ympäri maailman hautautuvat tyynypinoihin ja lokottelevat +25 c suotuisassa lämpötilassa. Näin siis jos Pikkukoirien annetaan elää lajityypillistä elämää.

Harvoinhan näin on, ainoastaan ylemmissä Oppikouluissa, Nepalin luostarikunnissa olen kuullut Noviisien yltäneen tasolle, jossa Pikkukoirien lajityypillistä käyttäytymistä tulkitaan mitä upeimmin. Meillä täällä Toijalassa siihen on vielä matkaa kohtalaisen paljon.

Kerran tässä hiljattain kävi niin, että jouduin metsään. Se on pahasta. Siellä on mättäitä ja risuja ja puita. Siellä haisee tympeästi villielikot ja kerran näin jäniksen. Typerin Hulttiokakara Miida pelkäsi sitä. Olin kuolla häpeään, silloinkin.

Näissä metsätilanteissa ei ole häpeä lainkaan heittäytyä arveluttavalle tasolle ja hyväksikäyttää sumeilematta Noviisin inhimillisyystekijät. Noviiseissa on jostain syystä lähes poikkeuksetta sisäänrakennettuna sääli-ominaisuus ja sen voi laukaista esimerkiksi näin:

 

Noviisin kaitsiessa TIK:a, voit toki myös metsässä harjoitella aina tarpeellista Ylväyttä ja Jaloutta. Muista vain vaihtaa kanavaa heti kun Noviisi katselee.

 

Opetus: Muuntaumiskyky hyötysuhdanteiden mukaan, keskity maksimoimaan se, AINA!

Siinä tämänkertaiset Opetukset, arvoisat kollegani. 

Kohta on Joulu. Siihen palannemme piakkoin. Muistakaa raksia toive (lue: TAHTO-) listanne siitä ihastuttavasta Mustin ja Mirrin katalogista. Itse säilytän sitä tyynyni alla.

Teidän, Titi.

 

 

Yllättävä takaisku ja katsekontaktia

Titin Pikkukoirakoulu Osa 140.

Viimeaikaiset tapahtumat vaativat jälleen opetustuntia. Selvästi.

Kuten aiemmissa kirjoituksissani olen teitä kollegani ja oppilaani ohjeistanut, maailmassa on paljon paheksuntaa ja halveksuntaa aiheuttavia asioita, kuten nyt vaikka Typerä Isokoirat, Hulttiokakara Miida, Tuhotiikerit, paukapäinen Noviisi, pakkanen, kylmyys, koiran peseminen ja niin edelleen.

Valitettavaa nykymaailmassa on se että inhottavista asioista voi muotoutua uusia ulottuvuuksia, ihan niinkuin geenimanipuloituja ilkeyksiä.
Yksi sellainen on MiniTuhotiikeri.
Ajauduin tähän tilanteeseen varoittamatta, täysin ennakoimatta, sillä oletin olevani matkalla Noviisin toverin, sen suht täyspäisen, luokse, missä viimeksi sain raakaluun. Siellä asuu myös se Bony, kollegani Romaniasta, jonka ilmeettömyys on lähes omaa luokkaani. Yhdessä voimme pönöttää tuntikausia puhumatta, kommunikoiden vain viiksikarvan värähdyksellä ja MaisteriPikkukoirien tietäväsillä, huomaamattomilla katseilla. Täytyykin esitellä teille Maisteriystäväni Bony mitä pikimmin. Sen hampaat ovat kyllä rumat.

Niin, siinä kävi niin että kiipesimme Maisteri Bonyn kanssa yläkertaan, huoneeseen ja Noviisini ja sen Toveri alkoivat välittömästi kikattaa ja hihkua. (lisää materiaalia halveksuttavien asioiden listalle) ja sieltä se tuli, viipotti suoraan kohti minua, pienin Tuhotiikeri minkä koskaan olen nähnyt, ja eittämättä vikkelin! Paholaissalaman lailla se jo kietoutui minuun, pörräsi jaloissani ja puski naamaani. *inhon väristyksiä*
Yritin olla huomaamaton, liikkumatta, hengittämättä, siirtää itseni meditiivisesti tyynyjeni luokse kotiin mutta ei, siellä pysyin, nalkissa tuon Mini Tuhotiikerin ansassa. Maisteriystäväni Bony oli siinä kohtaa jo paennut sängyn alle. Viisas kollegani tietää Opit; "Pelasta aina oma nahkasi ensin".

Kestin kuin Pikkukoira ainakin, siihen asti, kun Mini Tuhotiikeri alkoi leikkiä hännälläni. Johonkin se raja on vedettävä. Turvauduin halpamaiseen, mutta ajoittain välttämättömään konstiin, heittäydyin avuttomaksi ja sumutin Noviisin Toveria, joka viipymättä pelastikin minut Mini Tuhotiikerin ulottumattomiin.

Opetus: Jos olet jossain edellisellä kerralla saanut raakaluun, älä luule sen tarkoittavan yhtikäs mitään.

 

Viime aikoina on ollut sateista. Se on pahasta. Pyrkikää osoittamaan Noviiseillenne mahdollisimman selkeästi mielipiteenne ulkoilusta märässä ilmastossa. Katoaminen sängyn alle on hyvä keino, kuten myös ikivarma Pönötys. Jos Noviisinne kuitenkin on poikkeuksellisen kovapäinen (KRHM, kuten täällä), ota kovat keinot käyttöön, ja lähde ulos, mene sinne hemmetin ankeaan metsään ja seuraa Noviisia aivan kannoilla, hetkeksiskään harhautumatta, häntä maata viistäen. Ja tuijota. Näin.

Kyllä se siitä murtuu.

 

Opetus: Katsekontakti on tärkeä opetuskeino Noviiseihin ja harjoittelulla saat Noviisin kiipeämään puuhun tarpeeksi tiukalla katseella. Tai käynnistämään auton ja viemään sinut kotiin.

Melkein varmaa on, että loppuiltasi sujuu kohtalaisesti.
Näin.

 

Teidän, Titi.